keskiviikko 4. toukokuuta 2011

A Finnish metal event.

Mitäs tässä kuulkaa, tänään oli Taitaja2011-tapahtuma ja siellä oli älyttömän mukavaa. Mulla oli lähestulkoon koko päivän oikeasti ihan hyvä fiilis, oli äärettömän kivaa tutustua uusiin ihmisiinkin siinä samalla. Sen lisäks näin siellä vanhoja tuttujakin entiseltä asuinpaikkakunnalta ja se oli itseasiassa myös mukavaa, tuntu ihanku aikaa ei olis menny ollenkaan tässä välillä, kun ei olla tavattu, vaikka oikeesti tavattiin viimeeks yli vuos sitten. XD Suvi on silti aina Suvi, yhtä tyhmä ja bimbo ja sekasin ja Carita ei ikinä tuu kasvamaan yhtään enempää, se jää sellaseks tapiks ihan varmasti, vitun vaahtosammutin<3 XD

Ja sitten Suvi kehtas haukkua mua pieneks, kun olin sitä jumalauta kymmenen senttiä ehkä ainakin pidempi vielä kuitenkin. XD Eimutta, ihanaa, muistan sen, miten hauskaa meillä aina oli Punkaharjulla hilluessa ja miten idiootteja juttuja aina tehtiin yhdessä ja ne kaikki kesäyöt, kun nukuttiin Suvin ja näitten rantamökissä ja paleltiin siellä ja mentiin keskellä yötä keräämään sieniä rannasta, koska teki mieli. XD Sitten ihan aamutuimaan vaihdettiin jotku uimiseen sopivat vaatteet ja lähettiin sellasella helvetin isolla renkaalla matkaamaan järvelle ja mentiinki aina hurjat sata metriä lahden keskellä olevalle saarelle lol. XD Siellä myös leikittiin talvisin kaikkee hienoa, mm. intiaaneja ja minä sytytin sinne monesti nuotionkin jee. XD

Uusia ihmisiäkin siis tapasimme joo, kuten sanoinkin. Sillee vähän enemmän tutustuin ehkä siihen yhteen elektropoppityttöön, jonka nimi oli kai Oona ja sitten elektropoppi/Bring Me The Horizon-poikaan, joka oli nimeltään Sami. Jostain syystä ne kukaan ei ees pitäny mua outona, vaikka pälätipäläti koko ajan kävi suu ja juttujen taso oli jotain todella leimiä, mm. analysoin ihmisiä ja arvasinkin oikeasti muutaman ihmisen musiikkimausta osan oikein!

Ja herranjumala olin saanut kauniin sähköpostiviestin yöllä~ Aamulla olin ihan alkjföldsf, kun heräsin, mutta sitten Mail ilmoitti, että oli tullut viesti ja sitä kun aloin lukea, niin eipä kyllä siinä enää paljoa väsyttäny. XD Itseasiassa olin paljon virkeempi kun yleensä aamusin ja sain itteni lähtövalmiiks nopeesti huolimatta siitä, että sähläsin aluks vaatteiden kanssa ja vaihdoin paitaakin varmaan kolme kertaa tyyliin, sukista puhumattakaan. Lopulta kuitenkin päädyin mun Phantasmagoria-paitaan, joka on niin vitun heviuskottava, että huhhuh ja punamustiin säärystinjuttuihin, joille en tiedä kunnollista nimeä.

Fysiikan tunnitkin oli tänään jostain syystä ihan jees, kun puhuttiin ydinfysiikasta! En tajua miksi tänään opettaja, jonka nimeä en nyt kunnianloukkauksen pelossa mainitse!, oli jotenkin niin helposti kuunneltava eikä ees onnistunu ärsyttämään mua muutenku pariin otteeseen ja onnistu vielä selittämään niitä asioita ihan mielenkiinnostuttavasti.

Tai ehkäpä mua vaan kiinosti siinä se, että gammasäteilyllä voi tappaa ihmisiä ja sitten nauratti. XD Mutta joo, nää ionisoivat säteilyt on mielenkiintoisia kyllä, haluan muuten uuden korsetin ihan näin btw, kun tuli mieleen siitä, että beetasäteilyn pystyy estämään melko paksulla alumiinilevyllä.

Kaiken tämän lisäksi kävin sitten vielä Taitajapaskan jälkeen syömässä Hesellä ja olen vieläkin ihan täynnä siitä. Lisäksi olin aivan kauhistuttavan pahis ja otin sieltä mukaani grillimaustetta, koska se on hyvää jee.

Ja mulla on kauhean vaikea päätös nyt edessäni; mennäkö Tuskaan vai eikö mennä? Koska siis jumalauta siellä on niiin kovia nimiä, joiden näkemistä oon odottanu jo joskus kuutosella ja nyt olis mahdollisuus, äitikin päästäis mut sinne ja vielä yksin! Mutta pitää nyt tätä miettiä tarkkaan ja tutkiskella tilannetta hiukan, erityisesti rahatilannetta, koska varmaan joudun kustantamaan lipusta osan itse. XD



If you've got mood swings and you know it, clap your hands!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti