tiistai 16. elokuuta 2011

Tuskin reitti muuttuu.

Koulut on alkanu nyt sitten vihdoinkin. Mitäsmitäs, meidän koulu on aika mahtava ja todella monet opettajatkin on liian ihania, en kestä. Esimerkiks musaope, joka dissaa ihan avoimesti kaikki paikkoja maailmassa ja kiroilee vitusti meidän tunneilla. XD Soitin vittu bassoa siellä, vähäks oon katu-uskottava.

Koulukirjat maksaa vitusti liikaa, ihan vaan vähän valittaakseni siitäkin.

Pitäis ehkä alkaa taas useammin päivittämään tätäki paskaa, mut mitäs oli paljon tekemistä kesällä ja en kerenny.

Perjantaina johonkin itäisimpään Itä-Helsinkiin (eli Kuntokallioon) tutustumisleikkejä metsään leikkimään tutoreiden kanssa, joita meidän ryhmälle siunaantui peräti 6kpl. Sekasin ne on.



P.S. Löysin itteni kohtalaisen hyvin Ihmisenpyörästä, jumalauta. Jännittävää.

torstai 14. heinäkuuta 2011

I hope you like trollin'!

Mun innostus kaikkeen mahdolliseen nörtteilyyn on nyt jääny viimesten viikkojen aikana, koska joka päivä mulla on ollu jotain ihkua odotettavaa tai tekemistä. Nytkin viimeset kolme päivää oon käyny Tikkurilassa hengailemassa iltaan asti ja huomenna päädyn Linnanmäelle ihkusti monen vuoden tauon jälkeen!

Kuopioonkin suuntaa mun tiet sitten tiistaina. Sitä ennen pitää tosin siivoilla vähän huonetta ja laittaa lamppuun killuttimia ja nauttia elämästä vittu. Mut ei siinä mitään, koska elämästä nauttiminen on tällä hetkellä varsin ihanaa♥

En jaksa nyt tän enempää päivitellä, mutta aattelin, että voisin (kaiken siivouksen jälkeen ofc) ottaa muutaman kuvan huoneesta, koska se seinän väri on niin ihana. Pitää vaan tosiaan siivota ja laittaa vaikka julisteet seinille ja vähän vielä järjestellä ja miettiä, et mihin laitan radion, mutta se on huomisen aamun murhe. Sain nimittäin tehtävän siivota ennen kun Mikaela saapuu Helsinkiin, sillä muuten joudun lähtemään sunnuntaina jo Kuopioon.

Ja loppuun vielä pakollinen ihkutus, koska tää tapahtuu vihdoinkin!

Mä saan oman tietokoneen♥ En tiedä vielä minkälaisen, koska jos mummon yks kone, jota sei käytä, on sellanen kelpuutettava, otan sen, mutta jossei, niin sit saan sellaisen uuden (no shit Sherlock). Mutta tosiaan haluan eka nähdä sen mummon koneen, sillä mitä sitä turhaan kuluttamaan lähemmäs tuhatta euroa uuteen koneeseen, jos on saatavilla hyväkuntonen ja vähänkäytetty kone, jossa on jo valmiina kaikki virusturvat ihan huiput ja se toimii hyvin?

Me, me, me so excited!

sunnuntai 3. heinäkuuta 2011

Jump the fuck up.

Eilinen oli... Eilinen oli ainakin lauantai.

Heräsin aamulla vitun aikasin ja mua vitutti, koska näin unta Slipknotista ja olisin just saanu tietää, ketä Corey Taylor olis nainu. Unessa on muutenkin helpompi olla, vaikka mun unimäärä ei mikään suuri ja valtava ole; viimeyönäkin sain hädintuskin sen 2h unta ja sitä edellisenä noin tunnin.

Meikatessani sain sitten ihan todella spontaanin idean ja otin ytheyttä Janitaan kysyäkseni onko ne menossa Helsinki prideen ja herranjumala olihan ne! Päätin sitten extempore lähteä niiden kanssa sinne ja muutaman sporasta myöhästymisen jälkeen pääsinkin sitten Senaatintorille, jossa oli kivoja ihmisiä. Tapasin esimerkiks äidin ja tyttären, jotka oli siellä yhdessä juhlimassa gay pridea, ne tuli tosi randomisti juttelemaan mulle vaan ja kyseli, että eikö mulla ole kuuma, kun mulla oli kokomustat vaatteet, maiharit ja musta nahkatakki. Kyllähän mulla oli kuuma, todellakin, meinasin monesti päivän aikana pyörtyä ihan vaan siitä kuumuudesta.

Käveltiin ihan kivaa reittiä sit Kaisaniemen puistoon, siinä matkalla nimittäin oli paljon varjoa ja tuuli jonkinverran. Koko paraatin puistoon saaminen vei sen about puoltoista tuntia, meitä oli nimittäin helvetisti. Tai siis paljon, mun mittapuun mukaan, koska koko Senaatintori oli täynnä ja mä lähdin sieltä marssimaan viimesten joukossa kello 13:40, kun ensimmäiset oli lähteny jo 13:00.

Noniin siellä meni päivä ja sain syötyä ekaa kertaa melkein kahteen päivään, kun pääsin Mäkkiin. Mun syömiset ei nimittäin oo ollu to do-listalla ihan siinä kärjessä, kun piti masennella ja pitää vieläkin.

Osasin kulkee sit metrolla (porkkanajuna, porkkanajuna, porkkanajuna...) Kalasatamalle illasta ihan yksikseni ja pääsin Sonispheren alueelle about 20min ennen kun In Flames alko soittamaan.

In Flames on hyvä, siinä on mukavan raskaita riffejä ja kuitenkin myös pirun kauniita melodioita, joten sitä voi kuunnella monenlaisessa fiiliksessä. Se oli myös eka keikka pitkään aikaan, missä maa oikeasti pomppi ihmisten ansiosta. Se oli Only For The Weakin aikana, kun laulaja käski kaikki pomppimaan yhtä aikaa ja mä olin siellä vähän taaempana, joten tunsin, miten se maa tärähteli niiden ihmisten painosta. Viimeeks oon kokenu saman vuonna -08 The Arkin Ruisrockin keikalla.

In Flamesin jälkeen menin istumaan aitojen paremmalle puolelle lähemmäs lavaa, mutta jättäydyin kuitenkin melkolailla kauas; olin ehkä 10m päässä lavasta, mutta mulla oli pirun hyvä näkymä siitä ja pystyin istumaan ja nojaamaan aitaan, joten mikäs sen parempaa? Tietty eturivi, mutta siihen mulla ei ollu mahdollisuutta, koska en vaivautunu paikalle jo aamusta. Eipä se haittaakaan kyllä.

Opet soitti siinä välissä toisella lavalla ja siis saanen nyt sanoa, että se oli pirun tylsä livebändi. Oon kuunnellu Opethia levyltä, jollon se oli jees, mutta livenä sellaset 7-10min kestävät kappaleet... Ei tuu kesää, vaikka oli jo. Ja naurahdin välillä vähän pilkallisesti sen laulajan spiikeille, koska sillä ei ollu karismaa.

Njoo, ehkä siirryn vaan suoraan Slipknotiin, koska herranjumala mikä keikka. Se oli niin mahtava, ettei oo mitään rajaa sille mahtavuudelle.

Ensinnäkin, niiden introna toimi Iowa, mikä on niin psyko, ettei sitä voi olla rakastamatta. Ainakaan minä. Taustalla niillä oli niiden S-logo, joka oli vittu tulessa gaaah siis se oli oikeasti tulessa. Mut lol, se oli metallia, no big deal. Mutta hieno pyroshow niillä oli kyllä koko keikan ajan.

Jotensakin yleisestiottaen sanoisin, että niidne settilista oli nyt parempi kun -09. Ja ehdottomasti tyypit oli paljon energisempiä; Sid Wilson mm. juoksi yleisön vierestä (tietysti aitojen ympäröimällä alueella) miksauskopin luo ja kiipes sen päälle, josta se hyppäs yleisön niskaan ja crowd surfas siellä hetken, kunnes juoksi takas pöytänsä taakse ja riehumaan Cris Fehnin ja Shawn Crahanin kanssa. Shawn Crahanin rummut meinaan oli alustalla, joka pyöri ja nousi ilmaan elektronisesti, joten ne molemmat kävi siihen päälle ja nous ehkä kahden metrin korkeuteen ja sitten Sid hyppäs sieltä alas ja Shawn heitteli osan rumpusetistään lavalle. Mä rakastan sitä, miten ne sekoilee ja riehuu lavalla.

Mitäs kaikkee siinä kerkeskään tapahtua, ainakin Joey fucking Jordisonin rumpusetti nostettiin ilmaan ja käännettiin pystyasentoon, jossa se sitten pyöräytettiin ympäri kesken biisin. Ja mitäs tällasta pientä pyroshowta tietty, kun tulenlieskat siellä vähän väliä lenteli ja paukkupommeja posahteli vitun kovaa aina välillä.

Mutta Slipknot huijas meitä kovastipahasti. No okei, mua, koska oon tottunu siihen, että festarikeikoilla ei oo encorea, mutta Slipknotillapa on ja oli nytkin. Meinasin jo lähteä Spit It Outin jälkeen, mutta sit tajusin, että People=Shit'iä ei ollu soitettu ja muistin, että Ruisrockissakin niillä oli encore, joten onneks jäin siihen sitten.

Ja musta oli ihanaa nähdä, miten ne kunnioitti Paul Gray omenakastike kakkosen muistoa. Niillä oli loppukeikan ajan taustalakanassa numero 2 ja Corey Taylor puhu siitä, miten Paul kyllä on meidän kanssa siellä sinä iltana, että se on mukana hengessä ja miten ylpee se on.

Se on niin hienoa, kun niin vihanen ja aggressiivinen bändi näyttää herkän puolen ja osottaa kunnioitusta kuolleelle jäsenelle. Ja ne ei oo ees hankkinu uutta basistia, niillä oli sessiobasisti, joka soitti lavan takana meiltä näkymättömissä.

Slipknot on hieno, hieno bändi ja mua ärsyttää, ettei mulla ole niiden koko tuotantoa vieläkään, vaikka oon niitä yli neljä vuotta kuunnellu kuitenkin. Mun pitää korjata tää asia heti, kun mahdollista.

Nyt taidan kuitenkin mennä sänkyyn ja koettaa saada unta, etten oo ihan pumminarkkari huomiselle siirtyneillä synttäreillä.

Mutta mä olen helpottunut. Osittain, osittain mä freak outtaan vieläkin ihan kuus yks. See what I did there? Cuz u know Finland won Sweden like 6-1 hahaha... Nomutsiis niin, kuitenkin nyt on hitusen jo helpottuneempi olo, koska tiedän nyt asioita.



Huomenna sitten on mun serkun lapsen synttärit, mitkä piti olla tänään, mutta peruuntu sen takia, että ne lapset on sairaana. Pääse syömään päivällä mummon ruokia sitten taas, yayay, just sitä mä halusin.

keskiviikko 29. kesäkuuta 2011

Mastur...bation?



Mä en edes tiedä mitä tässä kuvassa tapahtuu, mutta tää piristi mun päivää hitusen! XD

Oltiin onsenilla, kun käytiin Japanissa vuos sitten ja tossa ollaan just tultu ofurosta ja ollaan siis syömässä iltapalaa (joka oli vitun iso iltapalaks). Mutta siis aivan mahtavassa kohdassa on joku ottanu kuvan, koska mulla ja Oppalla on nyt jotain ihan väärin tossa kuvassa. XD

Oppa vetää ihan selkeästi käteen; katsokaa nyt sen punottavia animeposkia ja mä oon tollei "OMGWTF OPPA... Mitä tapahtuu...?"

Onsenilla oli ihanaa ja tona iltana naurettiin ittemme ihan kuoliaiks, kun Mira kerto meille tarinan Pinkkirixistä ja Dominatrixistä. XD

Herranjumala mitä muistoja<3

maanantai 27. kesäkuuta 2011

God bless you, America.

Herranjumala miten kauhean rasittavan hirvittävän uuvuttava työpäivä! Heräsin aamulla ennen kellon soittoa, tietysti, koska mun tyoerä biologinen kello tekee mulle aina näin, joten kukuin täällä jo ennen kuutta hereillä, mutta yritin saada unta vähän vielä sitten epäonnistuen siinä vitun mahtavasti. Koska mun unenlahjat ei oo stressitilassa mitenkään kauhean mahtavat, se on huomattu ja todistettu kyllä moneen kertaan.

Pääsin siis ajoissa todellakin lähtemään ulos ja kävelin kolme kilometriä Kalasatamalle, jossa olin vielä enemmän hukassa, koska herranjumala en oo ikinä käynykään siellä ja en tienny ollenkaan missä kohtaa se festarialue sitten oli. Löysin kuitenkin perille aika helposti, koska olin viisas ja osasin lähteä kävelemään oikeaan suuntaan loppujenlopuksi.

Mulle tuli siinä heti melkein juttelemaan joku tyttö, jonka kanssa sitten vietinkin koko loppupäivän ja tulin sieltä stamasta sitten poiskin (koska porkkanajunaa en osaa käyttää, en sitten millään. Päärynäjunaa ja bussia osaan vielä jotenkuten!)

Mun onneks päädyin sitten siivouksessa pukariporukkaan, eli mentiin siivoomaan backstage Foo Fightersin, Von Hertzen Brothersin, Michael Monroen ja jonkun yhden muun bändin jäljiltä, mutta sen nimeä en jaksa muistaa, koska siitä en ollu ikinä kuullukaan. Joku Spiirum Spaarum Tsikatsaka se varmasti oli.

Se on kyllä tähän väliin pakko sanoa, että yllätyin siinä siivotessanu tosi paljon eri bändien siisteysastetta. Koska jotenkin oletin, että Foo Fighters olis ollu kauheen sotkunen ja paskanen bändi, mutta niiden huoneet (kaikki seitsemän tai kahdeksan includin family rooms) oli kauheen siistejä! Ainut, mitä siellä oli, oli mutaset kengänjäljet ja ruoantähteet, jotka nekin oli ihan siististi astioissaan. Monroe sitten taas oli aika sotkuinen, siellä oli mm. mustia hiuksia ja homeisia sitruunoita lattialla, oikeasti. Mitä helvettiä ne on tehny, leikelly hiuksia ja syöny homeisia sitruunoita?

Ensimmäistä taukoa töiden alkamisen 9:00 jälkeen pidettiin päälle yhdentoista. Siinä samalla sitten odoteltiin ruokaa saapuvaksi ja ruoka olikin ihan pirun mahtia, koska Liisi tilas meille kaikille pizzat! Syötiin niitä ehkä puolisen tuntia tai 45min, ihan varmaksi en mene tätä vannomaan, mutta ei kuitenkaan kamalan kauaa ja palattiin töihin. Tällä kertaa lähdin sitten siivoamaan lavateknikoiden ja latvialaisten lavarakentajien asumustilaa, mikä lie hieno nimi silläkin oli joku konttikylä.

Saatiin sinne muuten kyyti hienolla ajoneuvolla ja minä istuin siellä takalavalla mukavassa kyydissä. Oli tosi rentouttavaa istua monen tunnin jälkeen paikallaan ja tuntea viileä tuulahdus, kun se ajoneuvo meni sillä soralla eteenpäin ja tuntea, miten lihakset oli ihan rentoutuneet ja sitten se tärisi se... Ajokki, jota en osaa nimetä, koska sei kuitenkaa ollu mönkijä. Niin se tärisi, kun oli soraa siis maassa ja sain selkähieronnan siinä samalla. En olis ikinä halunnu nousta siitä.

Loppupäivä olikin sit aika nopeasti pulkassa ja lähdettiin sen mun uuden tuttavuuden, Hanna nimeltään, kanssa kävelemään porkkanajuna-asemalle ja päädyttiin sitten rautatieasemalle, josta se lähti kotiin ja mä suuntasin kohti Levykauppa Äxää. Tosin tein pienen kierroksen S-Marketin kautta, koska jumalauta olin kuolla janoon. Ostin päärynä limonadia, yayay.

Äxässä koetin eka ite ettiä levyjäni, mutta totesin sen ihan mahdottomaksi, koska en ees osannu nimetä, että mitä genreä ne nyt sattuu olemaan. Toisen levyn olisin löytänykin, ellei se olis ollu melkein loppu ja siks poissa hyllystä. Mutta siispä menin pyytämään levyjä kassalta, jossa oli (taas vaihteeksi yllättäen) mukava myyjä, joka toi mulle kaikki ne levyt, mitä pyysin. Mä niin tykkään Levykauppa Äxästä, ehkä parasta palvelua ja ne ajattelee aina asiakkaan parasta ja tilatuuissa levyissä esimerkiks yrittää aina hankkia jonkun tukun kautta mahdollisimman halvalla ja mitä vaan saa sieltä tilattua. Siis oikeasti, mitä vaan, ihana paikka, melkein voisin sanoa taivaaksi sitä<3

...sillei pieni mainospuhe, vierailkaa toki Äxässä aina, kun mahdollista!

Kotiin päästyäni asensin mun radion, koska löysin siihen vihdoin virtajohdonkin. Sit kuuntelin ihan kikseissä mun uusia levyjä, koska ah, mikä basso, mikä äänentoisto, ah, herranjumala omg, kuolen. Olin ihan täysin unohtanu millasta on kuunnella musiikkia hyvällä äänentoistolla omassa huoneessa. Jossa on muuten violetit seinät!

Sit kuitenkin ihan pian extempore lähdettiinkin IKEAan ostamaan huonekaluja, joita ei kuitenkaan tällä kertaa otettu mukaan, päätettiin vaan, että mitä otetaan. Löysin peräti hyllyn sieltä, oonko ees vitun paras. Vietetään siellä kaks tuntia, ehkä ylikin ja mä onnistun löytämään hyllyn, vaikka sänky piti löytää. Nomutta sain kuitenkin kans sellasen rautatangon, johon voin laittaa käkkärälaitteen ja antikäkkärälaitteen viilenemään ja sit ostin myös kohdistinvalon meikkauspöydälle, joten ei ihan turhakaan reissu! Sitäpaitsi sain ostettua ruotsalaista suklaata.

Nyt sitten laitettiin Tintun kanssa äiti käymään kaupassa, koska me dataillaan ja tää on meidän pyhä hetki, koska molemmilla on omat koneet. Joten äiti haki meille nuudelia, lihasuikaleita ja vihanneksia, joista se teki wokkia ja nyt menen sitä siis syömään, koska olen nälkäinen.

Musta tuntuu, että kohta alkaa taas ahdistaa, koska loppuu järkevä tekeminen ja pääsen taas kunnolla syventymään vaan omiin ajatuksiin musiikin kanssa, mutta huh, koetan keksiä vielä jotain tekemistä ennen sitä.



Love isn't always fair.

torstai 23. kesäkuuta 2011

Vieraita pöytiä.

Kävin tossa keskiviikkona toisen mummon luona pitämässä sille seuraa, kun äiti sellaista ehdotti. Ja mä tiedän, että se kuolee kuitenkin kohta jossain vaiheessa, kun on kaikenmaailman vaivoja silläkin, vaikka onkin vasta kaiketi 75. Mutta son ihana mummo<3

En mä tiedä jotenkin kun oikeasti en yleensä osaa pitää keskustelua yllä, niin mummon kanssa sitten kuitenkin juteltiin reippaasti yli viis tuntia ihan putkeen pälätipälä, en oo ikinä kokenu samanlaista kenenkään sukulaisen kanssa. Ja muutenkin todella harvojen ihmisten kanssa, mutta niin, jännittävää oli! Jakun oikeasti sitä juttua riitti yli viideks tunniks ilman taukoja...

Mutta siis Kirsti-mummo on just niin mummo, kun voi olla. XD Ekana kun astuu sisälle, niin kauhea halailu ja tervehtiminen ja sitten alkaa se kauhistelu siitä, miten pieni mummon murunen on laihtunu niin kauheasti ja miten on kauhean vähän vaatteita päällä, että eikö siellä ulkona tule kylmä ja voijettä ota ruokaa murunen! En tiedä miksi, mutta aina se mua on sanonu mummon muruks, joten oon tottunu siihen, son aika hauskaakin itseasiassa. XD

Mun kaikki mummot on kyllä ihan erilaisia, kun Eeva-mummo on sellai glamourmummeli, joka tuntee ittensä nuoreks ja paiskii töitä paljon ja pitää ulkonäöstä paljon huolta ja kaikkea ja sit Kirsti-mummo on just niin perusmummo kun voi vaan olla (love it<3) ja sit Kaarina-mummo taas on sellanen... No myös aika perusmummo, mutta kuitenki tosi rento ja ei niin sellanen hösäävä kun Kirsti, että sen kanssa voi käydä tyyliin uimassa ja lenkillä ja sitten kattoa vaikka Sturm der Liebeä tai jotain, kun Kirsti-mummon kanssa sitten syödään ja keskustellaan ja jutellaan sen lapsuudesta (mikä on ihanaa, koska on jännää kuulla siitä!). Niin ja sit on vielä Michiyo-obaasan, johon en oo kamalasti pitäny yhteyttä, mutta se on aika perusjapsimummo! On tekemässä kaiken puolesta ja pitää oikein vängätä vastaan, että eiku minä osaan ihan itse käydä ostamassa hammastahnaa! Jos en löydä, niin sanon myyjälle, että hamigakiko wa doko desuka ja sillä elvä, ne antaa mulle kielioppivirheet anteeksi~ Ja se kyselee paljonpaljon meidän elämäntavoista ja kaikesta, koska sitä kiinnostaa erityisesti ne, joten sekin on ihan omanlaisensa mummo.

Wow, mummo-overload ja sillei...

Miks musta on vähän ristiriitaista, että mulla on neljä mummoa, mutta vaan yks pappa? XD

Mutta sitäkin tapaan sitten ilmeisesti tänään, kun kello on kuitenkin jo ton 00:00 ylittäny, eli voin sanoa eläväni perjantaita. Lähdetään ilmeisesti Naanataliin jonnekin mökille ja sit siellä on jotain sukulaisia ja sillei tällei.



Mä ootan ens viikkoa jokseenkin kauhunsekaisella innostuneisuudella tai jotain yhtä mahtavaa ja selkeää. Odotan kuitenkin, odotan todellakin. Haluan nähdä, mitä tapahtuu.

maanantai 20. kesäkuuta 2011

Iso laatikko, pieni laatikko, iso laatikko.

MTR11 on nyt koettu ja nähty, ja voin sanoa, että kyllä todellakin menen ensi vuonna taas talkoisiin sinne ja aion kyllä tästälähin muitakin talkoofestareita etsiä! Kattoo nyt tuleeko tosta ens viikon Sonispherestä sitten yhtä hieno kokemus, vaikka siellä oonkin sitten siivouspuolella ennen varsinaista tapahtumaa ja sitten saan siitä sen lipun palkaksi.

Kuitenkin niin, torstainahan mulla piti olla ensimmäinen työpäivä ja sitten perjantai vapaana, mutta sitten under these circumstances Maikki antoi vaihtaa sen sitten niin, että työskentelinkin pelkästään itse festivaalin aikana ja muina päivinä en sitten ollenkaan.

Perjantaina suuntasin kiireellä ennen viittä bussiin ja panikoin, koska kännykkä ei hälyttäny, mitään ei kuulunu ja argh, mikä paniikki ja olin jo melkein valmis soittamaan poliisille, koska Vantaan tai Helsingin turvatalonkaan tyypit ei tienny mitään ja kehenkään ei saatu mitään yhteyttä. Se sitten onneksi selittyi mahtavilla unenlahjoilla ja kaikella tällasella, mutta oli kyllä oikeasti lähellä se, että poliisille olis lähteny multa ilmotus lapsen kidnappaamisesta ja kuljettamisesta Väli-Amerikkaan. Over reacting or over reacting? Ehkäpä vain epäilevä ja huolissaan kuitenkin. XD Siinähän ei ole nimittäin vielä lähelläkään se ylireagoimisen raja, jos parin tunnin odottelun jälkeen on kykenemätön tekemään töitä paniikin takia.

Bussi oli ihan täynnä ja päädyin istumaan jonkun randomin miehen viereen ja mun vastapäätä istu espanjalainen vaihto-oppilas med hennes vän eller någon. Juttelin niille koko sen matkan ja sitten illalla itseasiassa satuttiin sen espanjalaisen kanssa samaan festaribussiin ja siinä vaihdettiin nimet ja kaveerauduttiin lärvikirjassa juurikin äsken! Sen öisen matkan aikana sain siitä selville paljon asioita ja sitten päädyin antamaan toisen vapaalippuni sille, koska sain niitä siis kaksi palkaksi; toinen Mikaelalle ja toinen tälle espanjalaisnaiselle, koska mulla oli tietysti talkoolaisranneke.

Niin siellä sitten panikoitumisten jälkeen tilanne helpottu ja sain pitää päälle tunnin tauon, jonka aikana kävin Mikaelan kanssa tsekkaamassa Turmion Kätilöiden loppukeikan, koska ihan alku missattiin, oli menossa jo neljäs biisi, kun neiti suvaitsi saapua ja minä pääsin vapaalle ruokkimasta pahoja, isoja ja nälkäisiä järjestyksenvalvojia. Orrdningsvakter på svenska, sen opin sanomaan ruotsiksi viikonlopun aikana!

Sellaisen pienimuotoisen tauon jälkeen sitten palasin työpisteelle ja istuin siellä seuraavan tunnin, jonka jälkeen kello oli kymmenen ja pyysin toista taukoa. Mun ystävällinen esimiesnainen sanoi mulle, että jumalauta lapsi, sun työvuoro loppuu kahdelta, ota vapaata siihen asti ja mene tsiigaan bändejä! Mun työkaverit oli mukavia ja niiden kanssa oli kivaa keskustella, kun toinen oli varmaan neljäkymmentä ja toinen kakskytä, vähän päälle ja molemmat puhu aika vahvasti slangia.

Mutta kiitos niiden, sain kymmeneltä lähteä vapaalle kuuntelemaan sitten bändejä ja viettämään laatuaikaa Mikaelan kanssa sateeseen! Ja oli ihanaa nähdä Ensiferum taas livenä, vaikka ne skippaskin Lai Lai Hein. Mutta senverran kaikkea muuta kivaa ja yllättävää soitti, että en surrut sitä pitkään. Karva-alushousuinen taustalaulaja sai siellä oman hetkensä, kun pääsi esittelemään taitojaan Bruce Dickinsonina ja Enska veti Run to the Hilssin.

Siellähän kivasti satoi loppuillasta aikalailla koko ajan ja lopulta olin ihan litsläts litimärkä. Olihan se toki sit ihan kiva, etttä sain sieltä hienon Sisu-paidan kotimatkalle ja nahkatakki mulla oli ihan kuiva kuitenkin.

Hengailin vielä sitten Helsinkiin päästyäni hetken keskustassa, koska sattumoisin siihen aikaan juuri ei mennyt yhtäkään spårvagnia, joka olisi ystävällisesti minut kuljettanut kotiin. Onneks äiti oli sitten vaan 50km'n päässä, joten mun piti odottaa vaan puolisen tuntia, että sain suoran kyydin mummolalle. Sinä aikana kerkesin toki saada uuden ehm... Ystävän, joka oli nimeltään Aden ja se kovasti tuputti mulle numeroaan ja sanoi, että mun pitää soittaa sille. Noh, empä ole soitellut sen perään kyllä, mutta tuskin se sitä haittaakaan, kun loppukeskustelusta se kyseli mun poikaystävätilannetta ja siihen tokaisin, että sorry bro, I'm gay. Se ehkä vähän saattoi järkyttyä siitä, ellen nyt varsin ihan väärin sen ilmeitä lukenu. XD

Lauantai meni sitten aika rennosti siinä, aamulla heräsin helvetin aikasin ja suuntasin taas Vantaalle ja työskentelin nätisti koko päivän. En pitäny yhtäkään taukoa ennen Finntrollin keikkaa, jonka katoin puoliks ja sen jälkeen palasin töihin ja päästin kaikki muut sitten katsomaan muita bändejä, kun ne halus nähdä jotain sellasia mistä minä en ollu aiemmin kuullukaan. XD Jäin sinne yksin vastaamaan peräti kahvista ja mehusta ja muusta ruoasta, että ne pahat, ilkeät ja nälkäiset järkkärit sai ruokaa ja juomaa millon halusivat. Niin pirun vastuullinen tehtävä, että ihan huippaa ajatella!

Siinähän se päivä meni, en jaksa siitä kovasti selitellä, koska mitään ihmeellisempää ei tapahtunut kuitenkaan. Finntroll oli hyvä. Pääsin töistä puolta tuntia liian aikaisin luvan kanssa. Bussi oli täynnä. Raitiovaunu kuljetti mut kotiin. En muistanut käydä suihkussa, koska nukahdin väsymyksestä. Done. Now let's move on.

Sunnuntai!

No blaablaa, sain äidiltä autokyydin festarialueelle ja siellä oli basically ihan samanlainen päivä kun muinakin päivinä, mutta tällä kertaa meidän toinen ruoka oli jumalauta myöhässä... Siellä parveili paljon vihaisia, nälkäisiä ja pahoja järkkäreitä meitä vahtaamassa. Ne puhui meidän kanssa (v)esileikeistä. Ihan mahtavia, että mä rakastan tota skeneä niin paljon. XD

Sitten kivasti lähdin töistä ja blaablaa, enpäs jaksa enempää selittää nyt kyllä, koska mun sormiin koskee. Sitäpaitsi mun kynsi katkes, joten lol, leikkasin kaikki lyhyeks ja nyt mua ärsyttää sekin vielä...

Mutta however, kiitos MTR11 ja kaikki! Nyt son sitte Sonisphere calling.



Now let's see how everything works out...

torstai 16. kesäkuuta 2011

Turn it up^

Kun mä heräsin aamulla, mä en todellakaan olettanu, että mun päivästä tulis näin pirun sekava.

Lyhykäisyydessään mun päivä on about ollu sellanen, että nukahdin yöllä ihan hetkeks joskus neljän maissa ja sitten näin painajaisia ja kuvittelin ääniä herätessäni (ja äänet osottautu ihan oikeiks sitten vähän myöhemmin...), jonka jälkeen mä aloin hengaamaan tossa sohvalla ja elelin angstista elämää.

Sit kun mä loppujenlopuks nousin siitä sohvalta ja aloin valmistautua, kuulin ovikellon soivan ja menin ihan paniikkiin. En ekalla kerralla uskaltanu avata ovea, koska olin ihan sekasin ja huimas ja mikään ei toiminu päässä oikein, mutta sitkun se ovikello soi toisen kerran, mä päätin avata välioven ja tarkastaa kuka siellä edes on.

Turns out it was Mikaela... Siinä vaiheessa jokainen pienikin järkevä ajatus mun päästä jotenkin sekos ja mä tunsin älyttömän suurta helpotusta ja samalla ihan kauheeta ahdistusta, koska en tienny, mitä se päivä sitten loppujenlopuks tuo tullessaan.

Lähdettiin vähän myöhemmin Vantaalle, kun oltiin eka keskusteltu asioista ja saatu mun äidiltä neuvoja tilanteen suhteen. Mikaela soitti muutaman puhelun ja meidän päiväjärjestys alko vähän jo selkeytyä, minkä takia sitten siirsin loppujenlopuks mun tänpäiväsen työpäivän huomiselle.

Oltiin piilossa kolme tuntia kioskilla ennenkun kello oli viis ja päästiin menemään Helsingin Punasen Ristin turvatalolle keskustelemaan aikuisten kanssa tilanteesta, jossa sitten ne soitti Mikaelan vanhemmillekin ja kaikkea ja huh, mikä sekavuus oli sielläkin päällä. Ainakin mun pään sisällä, jossei muualla.

Ne asiat siellä sitten selviyty, tai ainakin alko selviytyä vähän ja lopulta sit nyt äsken tultiin Mikaelan kanssa sen isän kyydillä hakemaan Mikaelan tavarat täältä sinne turvakodille, jossa se nyt viettää sitten yön ja huomenna/toivottavasti jo tänään saan tietää vähän lisää tilanteesta.

Ja kyllä, tää on mun mielestä lyhyt päivitys näin helvetin tapahtumarikkaasta päivästä!

tiistai 7. kesäkuuta 2011

WTF!

Maanantaina saavuin Helsinkiin. Oli ihan helvetillistä kävellä yksin kotoa Kuopion juna-asemalle vika kertaa kuopiolaisena ja vieläpä niin ison tavaramäärän kanssa. Junassa mun viereen istu ekana joku randomi tyttö ja sit joku kaljamahanen jätkä, joka lähti kuitenki pian siitä varmaankin juomaan ja jätti mulle molemmat penkit ihan kokonaan.

Vähäsen saatoin dataillakin matkan aikana ehkä, kun VR on ihana ja on keksiny junansisäiset langattomat ja avoimet nettiyhteydet<3

Maanantaina en tehny paljo mitään, lagasin vaan täällä ja laitoin itelleni sängyn ja mietin, että mitä mun pitää ostaa nyt tässä tän ja huomisen päivän aikana. Mutta nyt onkin käynyt niin, että oon ostanu melkein kaiken tarpeellisen ja pöytää mun ei tartte ettiä, kun saankin sen mummolta! Mutta menen silti huomenna vielä tohon läheiselle kirpparille, jos sieltä löytyis jotain sisustukseen tarvittavaa paskaa.

Haluaisin kyllä maalata seinät tummanpunaseks, mutta se taitaa olla vähän kallis väri, niin en viitsi edes pyytää. Mua vaan häiritsee, jos ne seinät on sellaset helvetin vaaleat. Ei käy mulle ei.

Huomenna käydään ostamassa olohuoneeseen ja keittiöön maalit ja maalataan seiniä mummon kanssa ja siivotaan ja blaablaa, maanantaina tulee muuttokuorma ja pääsen asettelemaan mun huonetta vähän paremmin!

Mutta nyt lopetan sivistämällä tätä maailma siten, että kerron ihan kauhean ihmeellisen salaisuuden;

elämänasenne

on

yhdyssana.



P.S. Welcome to Finland~

keskiviikko 1. kesäkuuta 2011

Ihanaa Leijonat, ihanaa!

Mä en ikinä olis voinu uskoa, että meidän koulun juhla vois olla noin hieno! Mutta helvetti, se oli hieno gaala. Opettajatkin keskusteli sen jälkeen keskenään, että se oli paras ja mahtavin, missä ne on ikinä ollu ja että meidän fiilis oli mitä hienoin.

Lähes koko päivä vietettiin salissa, kun piti harjotella ja harjotella ja biiseihin tehtiin vielä muutoksiakin, mitkä kyllä kusi ihan vitusti, koska huh. Everything Burns meni harjotuksissa niin paskasti, että melkein itketti. XD Juhlaan se sitten parani vähäsen, mutta oli silti ihan täyttä kuraa, mikälie siihen sitten menny. Ennen se nimittäin meni jopa ihan hyvin, mutta nyt ei.

Juhlan läpimeno ennen varsinaista juhlaa meni myös vähän takellellen, kun kaikki oli ihan sekasin, 95-video puuttu ja kaikkee ja Minuuttipelin juontoa ei ollu opeteltu kunnolla. XD Sekin sitte juhlassa meni lopulta hyvin ja videokin saatin siihen, kun se kaaos vähän laskeutu.

Palkintojenjako meni paljon paremmin gaalassa kun harjotuksissa. Jotenkin ite juhlaan me taidettiin tosiaan saada enemmän fiilistä, harjotuksissa piti koko ajan puristaa ja tehä täysillä töitä, mutta juhlassa ei.

Videot siihen juhlaan oli kyllä aika vitun pro. XD Mitkä oli vastavaloon kuvattu, mitkä liian lyhyitä, mitkä loppu ihanku seinään ilman mitään häivytystä... Mutta se oli hauskaa, kun kahdesti tuli ihan yhtäkkinen stoppi ja sitten kaikki vähän ihmetteli sitä. Me alettiin sitten musaryhmän kanssa hurraamaan, koska tiedettiin, että siihen se loppu. XD

Jotenki musta tuntuu vahvasti siltä, että harjotukset meni ylihuonosti nytkun luin tän tekstin läpi uudestaan. XD

Mä voitin yhden palkinnon! Ja osallistuin yhteen kategoriaan, joka oli vuoden persoonallisin. Muut vaihtoehdot oli Oskari ja Rol, joten en voi mitenkään kehuskella voitollani, mutta voitin kuitenkin. Palkinto oli tällanen hassu kaulanauhapaska, jossa on pieni lappu. Lapussa on tähtiä ja kaks isoa D'tä, meaning delicated difference! Mutta en ymmärrä, delicated? XD

Se oli niin hienoa, kun meidän koko koulun yläaste tuli kerrankin mukaan meidän juttuihin. Ne hurras, taputti ja huus, kannusti opettajia ja laulo mukana ja huh, en oo ikinä kokenu tollasta täällä. Mutta se oli niin hienoa; meidän juhla sai aikaan tollasen. Tosin luulenpa, että se johtu siitä, että ysin pojat oli iha JEJEJEJEEAAAA ja sitten muutkin uskaltautu mukaan. XD

Se juhla sitten loppu meidän ysien yhteislauluun, joka oli Anssi Kelan 1972 muutetuilla sanoilla. Pienen hiomisen jälkeen ne oikeastikin sopi siihen säveleen ihan hyvin, vaikka alussa se vaikutti ihan katastrofilta (ihankun kaikki muu ei oliskaan XD).

Juhlan jälkeen siinä toisiamme onniteltiin ja Jaromakin halas kaikkia musaryhmäläisiä, kun sitä ei tulla enää näkemään. Helvetin typerää, se on mun musikaalisin musiikinopettaja ikinä ja vaikka Erkki nyt onkin paras, niin Jaroma on kyllä samalla tasolla ehdottomasti, vaikkei samanlainen olekaan. XD Jaroma on ainut opettaja, joka on pakottanu mut laulamaan stemmoja ja vaikka vihaankin niitä, niin silti oon kiitollinen, kun tajusin niiden idean.

Hope to see you again sometime! And all of you others too who were doing this show, it was amazing!

Siinähän se varsin oli tiivistettynä, en nyt enempää osaa järkevästi kertoa, koska Black Veil Bridesin uus kappale saa mut pois tästä maailmasta.

Huomenna sushia tekemään, ei ole koulua ja sitten on perjantaina vielä kirkko ja saliharjotukset ja lauantaina oikein juhlallinen todistustenjakotilaisuus and then it's over and I'm never gonna see this place again.

sunnuntai 29. toukokuuta 2011

Den glider in.

Jag har kommit från Sverige!

Koko reissu oli hiton random, mutta mitään muuta ei ookkaan odotettavissa, kun mun äiti ja Mira laitetaan samaan tilaan yhtäaikaa ja siihen päälle vielä minä, Oppa ja Emmi!

Laivaan päästiin ihan hienosti peräti, en lentäny kertaakaan ja onnistuin välttämään paparazzikuvatkin toisinkuin Emmi, jonka kuva sitte komeili koko matkan ajan siellä seinällä. XD Tulomatkalla sitten päädyin kuvaan, mutta en ollut siinä yksin, vaan ängettiin kaikki oikein sateenkaariperheen näkösinä siihen ja cheese~

Torstaisen laivamatkan aikana kerkesin ostaa peräti kosteuttavan yövoiteen naamalle, olin niin ahkera. Meidän jutut oli taas kerran niin mahtavalla tasolla ja jumalauta siellä oli Spiderman-esitys! Niiden poliisien asut oli kyllä kieltämättä helvetin hienoja.

Illalla mentiin karaokebaariin kuuntelemaan, kun ne känniset siellä auko suutaan ja päästeli jänniä ääniä. Välillä ihan hienojakin peräti. XD Hoilattiin välillä jopa mukanakin, kun mm. Smells Like Teen Spirit ja Breaking The Law tuli, koska niitä kuuluu laulaa mukana. Siellä laulettiin ehkä yks ruotsalainen kappale, joka oli aika perseestä, kun listalla kuitenkin olis ollu vaikka mitä hienoja kappaleita. XD Jos olisin jotain laulanu, niin olisin ottanu jotain sieltä ruotsalaisten listasta tai sitten espanjalaisten kappaleitten listasta! Mutta onneks en laulanu. XD

Karaoken loppumisen jälkeen ihan hetki tanssittiin siellä. Tai siis minä tanssin Miran ja äitin kanssa, kun muita kahta ujostutti, vaikka oli vittu hieno kappalekin. XD Sen jälkeen suunnattiin toiseen päähän laivaa, koska siellä oli livemusiikkia ja keskiyön aikoihin Broadway-show, koska Siljalla oli New York-teema tai joku tällanen. Se oli hienoa se, kun ruokailussakin, jossa ahdoin itteni oikeesti vitun täyteen, oli amerikkalaista ruokaa ja kaikkee. XD

Niin, siellä kasinolla sitten oli se bändi. Ne soitti kaikkia vitun klassikkobiisejä, Roadrunneria, Get Onia, Levotonta Tuhkimoa ja tällasia, joita siellä bailas meidän lisäks miljoona yli keski-ikästä naista ja miestä. XD Olihan siellä toki näitä nuorempiakin vähän, siinä alle 30v, mutta lähinnä päälle neljänkymmenen ne oli. XD

Sinä iltana meidän seuraan lyöttäyty yhdessä vaiheessa joku crackipää, joka eka kerto meille menevänsä tappamaan ihmisiä ja sitten yritti nostaa Emmin sinne lavalle, jossa se bändi soitti. XD Sain koko tapahtuman jotenkin videolle, mutta en tiedä näkyykö se edes kunnolla siinä kuitenkaan.

Joskus vähän myöhemmin päädyttiin sitten nukkumaan hyttiin, kun äidit anto meille kotiintuloajan ja näin, mikä oli kyllä ihan hyvä, kun aamulla piti herätä helvetin aikaseen suihkuun ja aamupalalle ja meikkaamaan ja jumalauta sitten piti mennä maihin ja ravata päälle kuus tuntia pitkin katua.

Päästiin kuitenkin ajoissa ulos paatista ja mentiin bussilla Oopperatalolle, josta käveltiin Drottningsgatanille. Bussissa kostin äitille laivamatkaa, koska se oli nolo yhyy ja kaikkea. Huutelin siellä ruotsiks, että me ollaan homoperhe ja että mä olen homo ja kaikkea, se nauro ihan punasena ja käski olla hiljaa. XD Lol tyhmä, en tietenkään oo hiljaa, kun oli kerrankin mahdollisuus ruotsiks sellasta huutaa! Sitten Mira vaihtoi uskonnollisuutta laittamalla huivin naamansa eteen. ö__ö

Kadulla käveltiin vitun kauan ja pitkään ja huhhuh, ostin paljon asioita. Paljon tavaroita oli siellä! En kerkeä siitä kertomaan yhtään sen enempää, kuin että ostin varmaan kolmet sukkahousut ja yhden hameen, posliininuken, kun sen halvalla sain, monta levyä, eli Mansonin Smells Like Children, Versaillesin Noblen, Moi dix Moisin Beyond The Gaten, Eric Saaden Masqueraden ja siinä se olikin. XD Eli neljä levyä, alennuksessa kun olivat.

Yhdet sukkahousut ostin siksi, kun ne oli halvat ja teki musta naisen.

Sit löysin yhdestä kaupasta halpoja meikkisuteja, joita sitten ostin muutaman. Sen kaupan nimi oli EDEN, jonka takia sinne mentiinkin, koska D. XD

Mitähän muuta mä sitten ostin ees... Ainakin ihan valkosen puuterin, jota tuskin kauheen usein käytän, mutta jumalauta, oli pakko. XD

Ja nyt, koska mun pitää äkkiä kone laittaa kiinni, niin kerron nopeasti, että palattiin laivaan siinä sitten, kun oltiin eka kuunneltu ruotsalaisten ihanaa höpötystä pitkään ja kaikkea, siellä laivassa käytiin heti taas syömässä ja en ostanu mitään ja sitten mentiin taas karaokea kuuntelemaan, itkin siellä hetkisiä, koska äiti ja sitten mentiin taas sinne mummodiskoon bailaamaan! Kun käveltiin sieltä diskosta sitten pois, niin joku DJ Joonatan tuli yhtäkkiä ja halas mua ja sitten ruotsalainen pappa kysy multa kelloa. XD Selitin, että joo, kello on 5 vaille 2 Suomen aikaa. Sit myöhemmin se pappa kysy multa vielä jotain, mitä en ymmärtäny ja sanoin, että en osaa puhua ruotsia. Pappa vastas siihen, että joo, ei sekään. Ja sanoi vielä täydellisellä ruotsalaisaksentilla ja kieliopillisesti oikein, uskottavaa vai uskottavaa? XD

Yöt nukuin aika huonosti, mutta oli ihanaa, kun laiva keinui<3

Sellaista oli, kiitos, heihei, öitä!

maanantai 23. toukokuuta 2011

Der König Der Dunkelheit.

D oli Suomessa, Asagi oli siinä, oli Hide-zou, oli Ruiza, oli Tsunehito, oli Hiroki... Ne oli jumalauta eläviä siinä, just siinä lavalla mun edessä! Mä en voi uskoa sitä oikein vieläkään, että tosiaan yks mun harvoista, todella rakkaista lempibändeistä oli oikeasti siinä, mä näin ja kuulin ja tunsin ne.

Sunnuntaiaamuna herättiin neljältä aamulla valmistautumaanja tekemään eväitä, mun henkinen stressi oli sillon saatanan kova. Olin kymmentä yli neljän jo ihan paniikissa, että en saa ikinä meikattua tarpeeks nopeesti ja hyvin, kun olin päättäny, että noin puoli kuudelta me lähdettäis ensin tosta keskustaan ja siitä kävellen Glorialle.

Asiahan ei tietenkään menny niinkun piti, koska sitten tossa pysäkillä tajuttiin, että spårvagneita ei kulje niin aikaiseen, seuraava olis menny vasta jälkeen kahdeksan. Mun hermot oli kuolla siinä vaiheessa, vaikka sei ehkä ulos näkynykään kunnolla.

Lähdettiin kulkemaan Aleksis Kiven katua sitten eteenpäin keskustaa kohti ja mietittiin vaihtoehtoja ja kaikkea tällasta. Bussit ei olis kulkenu siihen aikaan ja taksin tilaaminen olis maksanu sen 5€ + matkamaksu, eikä me nähty missään taksiasemiakaan. Lopulta kuitenkin päädyttiin soittamaan se taksi, johon emni kyllä myös oma aikansa, koska käveltiin ainakin puol kilometriä ennenkun jostain löyty joku katu, jossa luki nimi niin, että voitiin ohjaistaa taksi paikalle.

Se siitä sitten saapu ja päädyttiin Glorialle jo kello kuudelta, jollon jonotus oli vielä kiellettyä. Lähdettiin hillumaan lähiympäristöön ja nähtiin poliiseja, jotka myös tuli kyselemään meiltä, että oltiinko nähty millon joku Viron rekisterissä oleva auto oli saapunu. Vastattiin, että se oli ollu siinä jo sillon, kun saavuttiin paikalle.

Vähän vaille puol seitsemän lähdettiin kävelemään jotain katua pitkin ja nähtiin siellä kaukana kirkon vieressä jotain roikkumassa ilmassa talojen välissä. Ne oli sitten loppujenlopuks paitoja, jotka oli sidottu yhteen ja ripustettu sellaseks vähän seitin näköseks paskaks siihen talojen väliin, nätti oli!

Palattiin Glorialle ja siellä olikin sitten jo tuttuja; Jenni, Jasmin ja Roosa ja mikä Anna olikaan, en ikinä muista nimeä, mutta mannix. XD Siihen jäätiin niiden kanssa sitten hillumaan siihen asti, että virallinen jonotusaika alko ja jonoja alettiin muodostaa.

Se olikin sitten melkonen sekasorto! Ennen nimittäin ilmeisesti Glorian alueeseen ei ollu kuulunu Syöpäjärjestön puoleinen katu, mutta nyt se oli sitten sen aluetta ja siinä ei saanukaan sitten odottaa ennen seitsemää ja sitten tien toiselle puolelle ja pankin viereen muodostu omat ryhmänsä, josta ei syntyny tietenkään mitään hyvää. Lopulta sitten seittemältä molemmat ryhmäytymät käveli oven eteen ja kasautu siihen jotenki todella oudosti, minä jäin suosiolla vähän kauemas siitä lössistä ja päädyin kuitenkin aika lähelle ovea loppujenlopuks. Jonon alkupäässä oli kauheeta kiistelyä kaikesta ja J-RockSuomi ei ilmeisesti ollu edes paikalla siellä selvittelemässä ja neuvomassa. Siinä se sitten vähän tasaantu se tilanne ja käytiin hengaamaan siinä, mä olin joutunu eroon omasta porukastani, mutta tuurilla sain kuitenkin Pinjan sitten siihen just samaan kohtaan ja hengasin sitten sen ja Petran kanssa siinä. Lisäks muutamaa hetkeä myöhemmin siinä sitten Kristakin mut bongas, kun sen takana olin siinä jonossa ja yhdistettiin meidän porukat isoks yhteiseks leiriks.

Siinä me aikamme istuttiin ja vähän sitä jonoa peruutettiin ja kaikkea, mutta koko ajan sillä etulössillä oli siinä tilanne, kun kukaan ei oikein halunnu liikkua kun ilmeisesti pelättiin paikan menettämistä ja näin. Meillä oli siinä hiukan kauempana sitten kuitenkin tosi kivaa ja Petra oli älyttömän mukava, vaikka jotenkin odotin siltä sellasta ylimielistä elitistiasennetta!

Mun meikit valu siellä koko ajan, kun mun silmä sitten ilmeisesti onkin tulehtunu tai ainakin allerginen jolleki aineelle, jota käytän, koska huhhuh mikä turvotus ja yäk. Meikkasinki siinä yhessä vaiheessa varmaan yli puol tuntia ja laitoin huulipunaakin, jota kehuttiin monta kertaa seksikkääks. XD Mutta toisaalta se väri kyllä onkin pirun seksikäs ja ihana, harmi ettei mulla ollu sivellintä mukana, niin olisin sen paremmin saanu siihen vielä.

Koko jonotuksen aikana ryntäilin kauheesti ympäriinsä, mutta alussa pysyin aika hyvin paikallani kyllä. Siitä yhestätoista eteenpäin mä sitten ravailin pitkin jonoa ja tapasin tuttuja ja uusia ihmisiä ja kävin nukkumassa toisella puolella, kun siihen paisto kivasti aurinko ja mulla oli tosiaan vähän kylmä hameessa ja sukkahousuissa, vaikka mulla olikin takki päällä. Takki, joka niin mahtavasti kyllä sopi mun tyyliin, ah<3

Siinä jossain vaiheessa siellä kierteli joku amerikkalainen(?) bloggaaja, joka otti musta kuvan ja teki mun kanssa videohaastattelun, kun se tykkäs niin kamalasti mun tyylistä ja hiuksista ja kaikkea. Ah, se oli niin kiva ja sit olin typerä ja sekosin englantini kanssa. XD Se kysy multa, että how long have you been waiting in this line-up ja minä vastasin, että kolme vuotta. XD Koska reagoin heti, kun se oli sanonu how long have you been waiting ja oletin, että se meinaa, että kuinka kauan oon oottanu D'tä Suomeen. Siinä sitte naurettiin se oma aikamme ja sain lopulta korjattua, että aamukuudesta oon oottanu täällä, se oli yllättyny siitä. XD

Siinä sitten lopulta jono saatiin kunnolla muodostettua niin, että myös se etupää oli sellanen jono, eikä mikään kasa ihmisiä. Siinä jossain kuuden maissa, kun nimmaritilaisuuden liput jaettiin, tutustuin Erikaan ja johonkin toiseen tyttöön ja Adamiin, joka oli vaihtari Kanadasta! Erikan kanssa leikittiin känniläisiä hetki ja ne laulo mulle jotain Pirates Bay-lauluja ja kaikkea. XD Sillä oli älyttömän ihanan vaalea iho, kun se oli laittanu ihan vaaleeta meikkivoidetta ja kaikkea! Ja vampyyrihampaatkin oli tunkenu suuhunsa, ne oli kyllä hienot<3

Niiden kanssa hengasin koko loppujonotuksen, joka kesti sen pari tuntia melkein, koska keikka myöhästy itessään puoli tuntia. Sisälle kun pääsin, vein tavarat äkkiä narikkaan ja kävin ostamassa itelleni kaks levyä, loput rahat tungin sitten sukkahousujen sisään, kun ei taskujakaan ollu. XD

Salissa pääsin tosi hyvälle paikalle, vaikka olinkin jonossa aika kaukana ovesta ja mua ennen oli sisään tullu jo vaikka kuinka paljon ihmisiä. Olin lavalta katottuna melko keskellä, mutta kuitenkin vähän oikeella, just Tsunehiton edessä siinä kivasti. Riviä en osaa sanoa, koska se vaihteli keikan aikana koko ajan, lähinnä kuitenkin tokassa ja kolmannessa rivissä olin ja näkyvyys oli älyttömän hyvä, mutta uskallan uskoa, että se johtu kuitenkin mun pituudesta ja siitä, että mun ympärillä oli paljon lyhyitä ihmisiä. XD

Juttelin siinä parin randomin kanssa niin kauan, että keikka alko. Juteltiin mm. siitä, kuinka se kannustushuuto, jossa taputetaan ja huudetaan bändin nimeä, nopenee aina niin pirun nopeasti. Koska se on meinaan ärsyttävää, on jotnekin tosi typerän kuulosta, kun ihmiset alottaa, että "D, D, D, D!!!" ja sit se on jo alle minuutin päästä ohi, kun tahtia ollaan nopeennettu heti niin paljon. Tietysti jokaisen oma mielipide, mutta mä tykkäisin enemmän nopeentaa hitaasti ja huutaa kauan sitä.

Lopulta keikka alko ja intro oli aivan ihana. XD Der König Der Dunkelheitista oli tehty introks joku pop/elektro/disco/etc-versio, joka oli älyttömän heiluttava. Sieltä ne sitten asteli lavalle, Hiroki ensimmäisenä, Tsunehito toisena, Hide-zou kolmantena, Ruiza neljäntenä ja tietysti Asagi viimeisenä. Tsune oli niin neiti. XD Sillä oli jopa tekorinnatkin, jotka oli isommat kun mun aidot, siinä vaiheessa aloin nauraa. XD Se myös taputti ihanan neidisti, suloinen oli<3

Keikka alko intron oikealla versiolla, joka oli niin sävähdyttävä, että mun oli todella vaikea pidättää kyyneleitä, joita olin pidättäny heti intron alusta lähtien. Jotenkin oli niin kauheen vaikee tajuta, että se bändi, joka on aina ollu mulle yks tärkeimmistä (med -OZ-, CoF ja Slayer), oli tosiaan mun edessä ja mä näin ne ja kuulin sen musiikin niin välittömästi. Mä en oo ikinä reagoinu noin vahvasti keikkoihin, en ikinä. Sitäpaitsi Asagilla oli jumalauta raippa kädessä. Helvetti, jäädyin, kun se otti sen jostain esiin. Tuijotin vaan sitä raippaa ja Asagia ja olin sillee "ö__ö mies, anna se raippa mulle". Muun muassa rakastin sitä, kun se piiskas sitä lattiaa ja ah, vitun pornoa<3

Keikka meni siinä, Taiyou Wo Okuru Hi oli ihana ja kaikki muutkin, ne soitti Sleeperin ja Toki no Koen ja Muku Naru Bara no Inorin ja In the Name of Justicen ja omg paljon muitakin kappaleita, oikeastaan kaikki, mitä halusinkin niistä, mitä voi olettaa soitettavan. Lisäks mä niin liikutuin siitä, kun ne oli päättäny soittaa FOllow'n ja Asagi juonsi sen sanomalla, että se on meidän kappale, koska sehän on tehty ajatellen Suomen hankia ja jotai revontulia tai jotain tällastahan se on sanonu haastattelussa. XD

Night-Ship "D" oli hieno kokemus. Mä katoin siinä ympärilleni muutamaan otteeseen ja tajusin, että todella moni oli opetellu sitä tanssimaan edes jotenkuten, mikä oli kauheen hienoa. Mä en ollu vielä siinä vaiheessa ostanu lippuja itelleni, koska ostin ne vasta keikan jälkeen, joten jouduin tanssimaan vaan käsieni avulla. Levyt tungin siinä vaiheessa reisieni väliin, kun molempia käsiä kuitenkin tarvitsin, joten kerrankin oli siitä hyötyä, että sisäreidet on leveät ja on kuitenkin jotain voimaa jaloissa ja hyvä tasapaino, että sain ne pidettyä siinä paineessa kunnossa ja turvassa.

Sen biisin loputtua tuli se hetki, jollon mun kaikki muurit jotenkin murskaantu ja aloin itkeä ihan täysillä. Tsune heitti sen plektran suoraan mun otsaan. Siis oikeasti, suoraan mun otsaan, josta se sitten tippu pornosti tohon mun rintojen väliin, josta sen sain käteeni.

Mä aloin ihan tosiaan itkeä siinä vaiheessa. Yritin huutaa ja laulaa mukana, mutta se oli harvinaisen turha ja säälittävä yritys, kun vaan paruin siellä rivien välissä ja kattoin lavalle, kun ne siellä hillu ja olin iha aksjdfalksj, koska olin niin sekasin siitä. Itkin valehtelematta yli puol tuntia vielä sen jälkeenkin, kun olin niin onnellinen ja nautin ihan täysillä siitä musasta. Se oli jotenkin outo tilanne, kun en kuitenkaan oo oikeasti itkeny koskaan keikoilla, koska giruja ei lasketa. Siellä se nimittäin tosiaan johtu ihan vaan siitä valvomisesta, kuumeesta, fyysisestä kivusta, ahdistuksesta ja siitä koko sen jonotuksen ajan kestäneestä kylmyydestä.

Takas D'hen!

Kun keikka oli kestäny sen päälle puoltoista tuntia, D päätti lähteä lavalta. Sitten siihen tuli joku niiden staff-ihminen ja jotain todella huonolla englannilla selitti, että D on pahoillaan, kun ne oli joutunu alottamaan keikan ennenku kaikki oli päässy sisälle ja että D rakastaa meitä. Sitten se kerto, että jos me huudetaan tarpeeks kovaa, niin niillä on meille joku yllätys.

Siitähän tietysti alko kauhee huuto, mun korviin särki ihan älyttömästi sen ajan. XD Mutta sitten alko soimaan taas se introkappale!

Se oli niin suloista, olin ihan liikuttunu! Ne ihan oikeasti soitti keikan alun uudestaan, että kaikki kuulis sen<3 Kuultiin siis ainakin Der König Der Dunkelheit ja Taiyou Wo okuru Hi kahdesti, jonka jälkeen sitten ne taas lähti ja me huudettiin ne vielä takasin uuteen encoreen. Se oli jotain niin hienoa.

Lopulta sitten se keikka loppu ja mä lähdin narikkaan ja ostamaan vielä jotain pienä kamaa ittelleni. Noh, mun pieni kama olikin sitten loppujenlopuks juliste, lippusetti ja keikkatoppi, joka on hirmuisen pieni, mutta suloinen. XD En mä tätä muutenkaan yksikseen pitäis, joten ei haittaa tää pienuus ollenkaan. Me myös itkettiin ihan hysterian partaalla siellä salissa heti keikan jälkeen, se oli jotenkin nii aslfj. Emmi mm. makas maassa ja kaikkea, minä paruin siinä vieressä oikein kauniina.

Siinä sitten alko nimmarijonon muodostus lappujen järjestyksen mukaan ja kun jono oli valmis, olin ihan varma, että kaikki saa nimmarit.

Näin siinä vielä nopeesti muutaki tuttuja, kuten Erikaa ja se vähän naurahti mulle, kun olin vähän levinneen näkönen. XD Mun meikit oli ihan oikeasti, kirjaimellisesti pitkin kasvoja.



Vitun edustava kuva ja ilme, mutta toi antaa vähän suuntaa siitä, miltä näytin. XD Tää on otettu ihan illalla, kun olin jo kerenny pyyhkiä pahimmat rannut pois, eli voitte vaan kivasti kuvitella, miten helvetin edustava olin siellä, kun kättelin D'n jätkiä. XD Ja mun huulipunat ei siis suinkaan oo tossa kulunu pois tai mitään<3

Siihen nimmaripöydille päästyäni menin ihan sanattomaks ja aloin taas itkeä ja sössötin niille vaan jotain "Yhyhyhyh something you're so great and omg I loved your solo and please come back pleaseplease!" Hiroki katto mua vähän säälivästi ja kiitti oikein kovasti, kun kehuin sen sooloa<3

Asagi vähän naurahti mun meikelle, samoin Ruiza ja Tsune. Se muuten kätteli niin ihanan jotenkin vahvasti ja mä niin pidän sen käsivarsista, sellaiset haluan itsekin.

Ja tähän väliin pitää muuten ihan näin keskeyttääkseni koko jutun kehua Ruizan käsisuonia! Koska oon niitä aina kaikista kuvista kattonu ihan innoissani, koska käsisuonet (vaikka Ruiza onkin mies, mutta vitun käsisuonet) ja nyt näin ne ihan oikeasti ja ne oli niin ihanat, herranjumala.

Ja takaisin asiaan, Hide-zoulle sitten pälätin hetken pidempään ko muille, koska sille mun oli aivan pakko sanoa, että se on ehdottomasti mun suosikkini D'stä. Se oli suloisen hämmentyneen näköinen ja kiitti kovasti ja sanoi, että mulla on hieno meikki... XD Se kätteli niin pitkään, olin ihan sydän kurkussa ja pillitin siinä, kun selitin, kuinka se on niin paras ja kaikkea. Yhdessä vaiheessa mä jopa luulin, että olis pitäny jo lopettaa kättely, mutta sitten se vaan vielä hetken ravisti mun kättä ja mä olin iha "Yhyy, kiitoskiitoskiitos<3" Se oli niin sulosta, kun ne kaikki kiitti englanniks, suomeks ja japaniks<3 XD

Itkettiin vielä senkin jälkeen hetki yhdessä, kunnes sitten soitettiin Emmin kanssa taas taksi ja päädyttiin sitten vihdoin takasin tänne kotiin. Syötiin hetki ahventa ja leipää ja sitä ennen otin ton kuvan itsestäni. Sit pesin meikit pois ja hampaatkin putsasin ja kaaduin sänkyyn. Nukahdin ihan heti. Tää on eka kerta, kun oon nukahtanu lähes välittömästi sänkyyn päästessäni ja sitäpaitsi tää on myös eka kerta puoleen pitkään aikaan, melkein ikinä, että oon nukkunu neljä tuntia putkeen heräämättä kertaakaan. Olen nyt aika pirteä, mutta kuitenkin väsynyt, koska sen neljän tunnin jälkeen sitte palasin taas normaaliin nukkumistapaani ja se ei ollut kivaa. XD

Aamulla lagattiin ehkä viis minuuttia ja sen jälkeen oltiin iha AÖKJDSAKÖJN!!!, vaikka normaalisti ollaan lagattu koko pirun aamu! Se oli myös niin erikoista tässä keikassa. Oltiin vaan viis minuuttia totally angst ja sen jälkeen ollaan oltu puoliangstisia, mutta kuitenkin ihan hypereitä ja selitettiin todella pitkään keikasta. Nyt puhutaan jo Oprahista sentään, ei pelkästä D'stä.

Mutta tässä oli tällainen pikainen päivitys, juuri nyt musta ei saa enempää irti, mutta eiköhän tässä oo tää pääpiirteittäin kuitenkin. Ihanaa oli, ihan mahtavaa, tätä ei pysty sanoin kuvailemaan mitenkään. Se oli D, se oli mahtavaa.

Thank you D, come back soon!

perjantai 20. toukokuuta 2011

Sodomismo is sodomisizing.

Huomenaamuna lähtö kohti Helsinkiä 5:45 junalla! En tasan jaksa herätä niin pirun aikasin, mutta pakkohan se on, kun sillä junalla nyt päätettiin Pinjan ja Emmin kanssa mennä. Sunnuntaina jo D'n keikka omgz aksjd kun oon oottanu sitäki vitun bädniä Suomeen jo kolme vuotta ja uskoin, että sei ikinä tulekaan ja nyt yhtäkkiä pam ihan nurkan takaa tulee ilmotus, että kyllä, D on vitun tulossa Suomeen!

Mitäs mitäs, siivosin äsken kaapin aika nopeesti, mutta kuitenkin siistiks se tais tulla, vaikken mun ukkoani löytänytkään. >__<

Toissapäivänä oli 18. päivä ja eilen 19. ja se on perkeleen hienoa ja jännittävää, vaikka masentelinkin. Mutta masentelin, koska vitun 4578 ja ikävä.

En oikein tiiä, mitä sanoa siitä, koska mulla on kyllä paljon asioita, mutta niitä en osaa sanoiks pukea tarpeeks kauniiseen muotoon. En oikein osaa sanoa kunnolla mitään muuta, kun kiitos, mutta kai sekin aika hyvä on. Kiitos on nimittäin se, mitä mun pitäis hokea koko ajan ja mitä mun tekee mieli hokea kehujen ja rakkaudentunnustuksien ohella ja herranjumala en osaa olla muotoilematta näitä lauseita nolosti. XD

Öh, niin... Idk, en oo ikinä ollu hyvä ilmasemaan itteäni sanoin, mutta silti teen sitä aika useinkin, mutta nyt tökkii pahasti vastaan. XD En muutenkaan oo just tällä hetkellä puheliaalla tuulella, mielummin vaan olisin ja tyyliin istuisin lämpimästi sängyssä peittojen alla ja ah kaikkea yhtä kliseistä<3

Anteeksi, kiitos, heihei, tämä oli tällainen pikapostaus vain, sillä en tiedä, milloin seuraavan kerran tänne taas kirjoittelen!



Lol kun ei ole kani, mutta marsu saa nyt kelvata, valita ihan rauhassa, jos valituttaa~ XD

Nngh, oon tällaisessa söpöilytekstin kirjottamisessa niin huono, tuolla ollenkaan mitään söpöilyä ees ole, lulz. |'D

maanantai 16. toukokuuta 2011

Keep the faith.

No viikonloppunahan kerkes kyllä käydä vaikka mitä!

Perjantaiyönä koin monenlaisia tunteita, niin itseinhokohtauksista hillittömiin itkuparkukohtauksiin ja nauruun ja perusfiiliksiin, se oli helvetin jännittävää. XD Ja sinä yönä muutenkin päätin tehdä parannuksen, jota nyt työstän tässä koko ajan päässäni hiukkasen ja koetan saada jotain aikasekskin, toivottavasti edistystä tapahtuu edes hiukkasen. XD

Lauantaina sitten kävin nukkumaan aamukahdeksalta pitkän yön jälkeen ja heräsin sitten siinä kymmenen, yhdentoista maissa, eli mun yöunet oli taas aika ruhtinaalliset<3 Nukahtelinki sitten pitkin päivää aina vähänväliä, kerran jopa jotenkin todella randomisti kävelin sohvan ohi ja seuraava muistikuva on kymmentä minuuttia myöhemmin se, että oon puoliks polvillani lattialla ja puolis makaan sohvalla, oh yeah! o/

Iltaan mennessä kuitenkin heräsin kunnolla ja aloin datailemaan, kun sitä ennen tein vaan ruokaa ja kävelin toimettomana pitkin kämppää ja pohdiskelin asioita ja psyykkasin itteäni, samaa siis mitä teen nyt, mutta ilman ruoanlaittoa ja kävelyä. XD Tosin tällä hetkellä myös painelen kylkiluitani iha tottumuksesta...

Sitten aloin jotain Euroviisuja kattoa tyyliin, oli muuten ekaa kertaa mukavaa seurata niitä, kun oli puheseuraakin, joka ymmärsi edes jotain ilmeisesti, kiitos Mikaela, oot paras<3

Sielä oli paljon homoja kyllä tänä vuonna, etten sanoisi. Ja ihan kivoja kappaleitakin, Ruotsi ja Irlanti näin esimerkkinä vaikka. XD Mutta Eric Saaden Masquerade on kyllä parempi kuin tämä viisuissa nähty Popular, vaikka siinä hienot sanat olikin! En toki ole häntä kuunnellut täällä eilen ja tänään ja hah, löytäsinköhän sen levyä Ruotsista? XD Koska voisin ihan tosissani tukea sitä ostamalla levyn, senverta hieno ääni sillä on, sitä ei käy kiistäminen kyllä. Ja osaa tanssia ja jeejee kaikkea, sitäpaitsi tollanen musiikki on joskus oikeastikin mukavaa kuunneltavaa. XD

En ehkä jaksa alkaa valittamaan Azerbaijanin voitosta, koska oon mielessäni valittanu siitä jo ihan tarpeeksi, mutta jumalauta. ö__ö Huonosti meni pisteet maille, mutta sentään oli ruotsalaisen tekemä laulu se voittaja, niin en ihan täysin hävinny. XD

Sinä yönä muuten en valvonu tahallani paljoa, en vaan saanu unta sitten loppujenlopuks, kun oli mahdollisuus! Koetin sitten vähän kerrata mielessäni uskontoa, mutta loppujenlopuks päädyin vaan tuijottamaan mun kattoa, koska tuijotan sitä aina ennen nukkumaanmenoa ja hereillä ollessani ja ompas kliseistä. XD Syy tuijotukseen on tietysti näkymä, mikä siellä katossa on, tässä on demonstroiva kuva, joka on harvinaisen paskalaatuinen, sillä mun sänkyyni ei saa kunnolla valaistusta, salamaa ei voinut käyttää ja tiputin kameran lattialle, jonka jälkeen siellä meni sisällä joku paska vähän väärään kohtaan ja kaikki on ihan überblurrya:



Sinäkin yönä sain ehkäpä ruhtinaalliset 3-5 tuntia unta, riippuu mistä roikkuu ja miten laskee.

Sitten kivasti sunnuntai-iltana oli Suomi-Ruotsi MM-kultaottelu, joka lähti käyntiin ihan samalla tavalla ko aina ennenki Suomi-Ruotsipelit, eli siten, että Ruotsi on vähän niskanpäällä ja suomalaiset on angsteeeh. Mut sit Ruotsille kävi jotain kolmannessa erässä ja tilanne meni todella oudoks päätyen lopulta siihen, että Suomi voitti 6-1..? ö__ö En oikein vieläkään osaa reagoida tähän, koska oon ilonen Suomen puolesta, mutta pettyny Ruotsin peliin. XD

Mutta meinasin tehdä murhia tänään ruokalassa, kun kuulin viereisestä pöydästä keskustelua, jossa vitun älypääidiootti tiedän-paljon-jääkiekosta-poika sano, että Ruotsi pääs tuurilla finaaliin ja Suomen peli oli itse täydellisyyttä!

Siis jumalauta, ei jääkiekon MM-finaaliin todellakaan päästä millään tuurilla! Suomen peli oli kolmannessa erässä ihan hienoa kyllä ja Granlundin Venäjäpelin maali oli joku loistava, mutta mikäli joku kehtaaa väittää, että Ruotsi olis muka päässy finaaliin tuurilla, niin ei herranjumala. Sitten kyllä Suomiki voitti ihan vaan munkilla, ei niillä sillon mitään taitoa oo ikinä ollukaan, vitun paskoja kaikki, kuolkaa lol.

Hah, oon kehittäny oudon tunnesiteen Ruotsia kohtaan tässä neljän kuukauden aikana ja otan näköjään loukkaukset sitä kohtaan raskaammin ko loukkaukset Suomea kohtaan, mikä on mennyt väärin? XD No vaikkapa tässä nyt sukujuuria kunnioitan, kun niitä sieltä Ruotsista ja Venäjältä ja Saksasta kerta on~

Sen jälkeenkin kyllä sitten valvoin pitkään ja unta sain taas jotain muutaman tunnin vaan, kun viideltä pääsin nukkumaan ja puoli seittemältä olin jo ihan hereillä, oli mukavaa koulussa yrittää pysyä hereillä. XD



Nyt itseasiassa menenkin tonne lepäilemään hetkeksi, niin kauan vaan, kun pystyn ennen sitä hetkeä, kun keho ei enää suostu lepäämään täällä, tartteisin turvallisen ja kivan paikan nukkua, niin pystyisin nukkumaankin peräti kunnolla. XD

perjantai 13. toukokuuta 2011

You've got to breathe, plz?

Ah, tänään oli koulussa jännittävä päivä. Okei, tasan kaks vikaa tuntia tais oikeesti olla jännittäviä, mutta näh, ihan sama.

Oli siis Kirjan ja ruusun päivä, jonka oppilaskunnan vastaava opettaja oli järjestäny oppilaskunnan nimissä, eli mun ei tällä kertaa tarttenu hillua siellä ympäriinsä laittamassa kaikkea oikeille paikoille ja näin, vaikka se oliskin ollu aika mukavaa just tällä kertaa ehkäpä. XD

Ope oli hankkinu meille sinne puhumaan ihmisiä, jonkun kirjailijan (joka pitäis kai muistaa..), meidän koulun öö... Erityisopettajan? XD Ainakin son joku tukiopettaja, joka pitää niitä sellasia minitunteja isojen tuntien aikaan, mihin menee ne, joilla on oppimisvaikeuksia, eikä ne voi opiskella normiryhmässä. XD

Lol nyt jäi lause kesken, mutta niin, sitten se oli hankkinu sinne ihan oikeasti Marco Hietalan. Siis Marco Hietalan. Ja minä tiesin, että son sitä pyydelly sinne ja tiesin, että son varmuudella tulossa, ellei esteitä ilmesty ja silti olin iha "öajfjdsf!!!! MARCO HIETALA!", kun se asteli sinne lavalle sieltä verhoista. XD Ja varsinkin, kun se käveli siihen tasan samalla tavalla, kun Ruisrockissa 2008 lavalle, mikä oli ihan déjà vu ja älyttömän hieno hetki<3

Siellähän ne sitten keskusteli kauniisti sen lähestulkoon 40min ja en oikein osannu olla paikallani siinä henkisesti, kun piti jakautua kahteen osaan, joista toinen oli sillee "Wow, Marco Hietala, kerro lisää... ;__;<3" ja toinen keskusteli siinä hiljaa ja sivistyneesti uskonnonopen parittamisesta jollekin miehelle. XD Mutta herranjumala oikeasti sille niin sopis poikaystävä. XD Ja jos nyt jäi epäselväksi, niin uskonnonope on mies itsekin ja aivan ihana ja sarkastinen paska, joka ei hymyile kun kaks senkuntia kerrallaan omille vitseilleen vähän virnuillen ja se seiso ihan siinä meidän vieressä siellä salissa, onneks sei ehkä kuullu. XD

Sittenko se tapahtuma loppu, niin meidän koululaisethan teki tän perinteisen, että lähti miljoona sekuntia ennen puheiden loppumista jo tyylii ulos ovesta, oi mitä kunnioitusta meidän vieraita kohtaan<3

Me käveltiin vähän hitaammin sieltä pois, mutta en mennyt puhumaan Marcolle, koska koen sitä kohtaan sellasta japanilaistyylistä kunnioitusta, etten mene häiritsemään, vaikka näkisinkin. XD Mutta kun katsoin sitä, niin näin miten son vanhentunu ja aww hassua, kun son jo ihan vanha oikeasti. XD

Mutta toisaalta onhan Tarotki jo kauheen vanha bändi itseasiassa... Ja Tarotin kautta Marconkin opin tietämään joskus kauan sitten ihan pienenä ja kaikkea. XD En oo ikinä kummemmin Nightwishistä välittäny, Tarotia sen olla pitää<3



Niin no sitten koulun jälkeen istuin tässä koneella ihan varmuuden vuoksi kolmeen asti, joka kannattikin itseasiassa, ja sitten soitin iskälle ja kinusin kyydin kirjastoon, koska mulla oli järkyttävän isoja kirjoja paljon, enkä saanu niitä järkevästi mihinkään mahtumaan, joten tarvitsin kyydin. XD Kirjoista oli maksua tullu jo 80snt, kun eilen oli eräpäivä ja kaikkea, hyvä minä, ei ikinä kannata lainata kirjoja kirjastosta. XD Mutta ne oli kyllä hyvään tarkoitukseen, muttei pidä sitä nyt miettiä, koska joo ja sillee lol tänhän pitäis olla iloisempi blogi tai jotain...

Unohdin kuitenkin kirjastokortin kotiin, joten en voinu samalla reissulla varata Baby Janea, joka mun on pitäny varata jo vaikka kuinka kauan lol, mutten oo kuukauteen käyny kirjastossa ja sitä ennen on ollu aina tää sama ongelma, ettei oo joko korttia tai rahaa mukana, koska lol se maksaa se kirjan varaus? ö__ö Ei ainakaa Punkaharjulla tai Keiteleellä, mutta ehkä tää on sit nii hieno paikka, että pittää siitäki maksaa lol. XD

Lol mua ahdistaa, kun mei olla vielä löydetty asuntoa Helsingistä ja pitäis sinne kesällä jo muuttaa ja siellä on niin pirun kalliita ne kaikki, alle 200000 ei saa niinku hyvää asuntoa, jossa olis 2-4 huonetta. XD Ja sen lisäks pitäis alkaa soitella ehkäpä sinne Töölön lukioon josko ne haluais mut opiskelemaan sinne, koska en ehkä halua Alppilaan, joka on meidän lähilukio luultavasti sitten siellä, kun äiti haluaa muuttaa lähelle mummoa siihen johonki Itä-Pasila/Alppila/Kallio/blaablaa jotai sinnepäin, en mä niitä alueita kunnolla osaa ees. XD

Mun ajatus karkaa ihan koko ajan johonkin ja jään typerästi nojaamaan tuolin selkänojaan ja tuijottamaan ulos, en tiedä miksi, mutta jostain syystä kuitenkin, joten taidan lopettaa nyt taas vaihteeks. XD Enköhän ole selittänyt paskaa jo ihan tarpeeksi<3



P.S. Tartten taas sinimustan hiusvärin, kun on niin haalistunu väri ja D'hen on enää 9 päivää ja Annis c'mon, mitä sä oikein katsot, kun sua kuvataan? XD Olisit edes vähän sniikimpi tai jotain. |'D

tiistai 10. toukokuuta 2011

What's made of what?

Huh kun oon taas niin väsyny. Nukuinkin sitte ruhtinaallisen tunnin koko yönä, en ees tiedä miksi niin vähän. XD Oli ihanaa yrittää pysyä koulussa hereillä, kun Sinikka jotain tilastoista yritti selittää ja vielä vähemmän sillon, kun oli biologiankoe, joka meni muuten ihan perseelleen. Ja jumalauta, kun mulla ei oo mitään monisteita kotsasta tallessa ja nyt pitäis palauttaa vihkoki tällä viikolla. Vihkohan siis vaikuttaa vitun kivasti numeroon, jos haluaa kasin, niin pitäis olla jumalauta joku miljoonan kympin arvonen vihko ja mulla ei oo siellä yhtään mitään, eli mitä mä saan numeroks jonku kutosen? XD

Niin, koulun jälkeen sitte kaupungille matkasin, koska piti ostaa jotain meikkisutia ja tällasta kamaa, onneksi sitten löysinkin ainakin yhden sudin, vaikka oisin ehkä tarttenu muutaman enemmän. XD Ja löysin jonkun maailman täydellisimmän huulipunan, mutta just se sävy oli tietysti loppu, kuolkaa huorat<3 ö__ö

Jalat meni paskaks siinä ympäriinsä ravatessa, kun miljoonan eri kaupan kautta kuljeskeltiin ja onneks lopulta päädyttiin Heselle, jossa söin jotain hyvää ruokaa, joka oli kaiketi kanatortillaa. XD

Kaikenkaikkiaan sain sitte ostettua pinnejä, joita onnistuneesti pinsseiksi kutsuin, onneks en alkanu kyselemään keneltäkään henkilökunnalta pinssejä, sitten myöskin violettijokurandomsävyluomiväri, sen sudin, joka on muuten ihanan pehmeä ja tuntuu kivalta ihoa vasten ja kaks levyä; Marilyn Mansonin Lest We Forget ja Antichrist Superstar! Rahaa ei menny edes kun alle kakskymppiä, jos ruokailua ei oteta huomioon, joten voin olla ehkäpä tyytyväinen tähän reissuun.



Pitää vielä jossain vaiheessa mennä täydennysostoksille meikkiosaston puolelta, kun vaikka mitä jäi ostamatta, muttakun mua hirvittää ne hinnat ja ahdistun muutenkin asioiden ostamisesta, ellei levyistä ole kyse. XD Kirpputorit on kyllä ihan eri asia, onneksi.

Mutta lähdempä tästä viettämään taas tätä tietokoneetonta päivää vähän paremmin, kun tietokoneella olemalla! Sain tähän kuitenkin luvan, kun piti levyt ripata koneelle ja siirtää iPodiin niin sen äiti anto tehdä onneks. XD

P.S. Siis miksei pornot alusvaatteet käy mulle ja miks ne on niin hienoja? Mikaela! Tiedän, että luet tätä, osta mulle joskus sukkanauha~? ö__ö

perjantai 6. toukokuuta 2011

What, boobs, where?

Son mukavaa olla lauta, niin alkaa ahdistaa aina vaatekaupoissa, kun pitäis rintaliivejä kattella. XD

Mulla on siinä niin monta ongelmaa, että en tajua miten mulle joskus vois ikinä koskaan mistään löytyä ees sopivia, kun oon niin nirso kaiken suhteen. XD Kun ei saa olla väärän väriset tai kokoiset tai sitten ei saa olla muotoilevat ja hu0h, miksei kukaan osaa tehdä oikeanlaisia rintaliivejä? ö__ö

Onko se muka niin kauheen vaikeeta valmistaa hienoja ja oikeanlaisia oikeesti? XD Kun ei pidä olla sellanen, missä on vitun viistoista senttiä jotain toppausta siinä ja ei saa olla sellanen valmiiks muotoiltu, vaan siis ihan vittu ARGH sellanen en osaa selittää. XD Voisin vielä sallia sen muotoilunkin, jos ne kupit ei ois niin vitun isot! Ne siis herranjumala vittu A on mulle varmaan viiskyt senttiä liian iso ainakin ja tää ei tosiaankaan kohota mun itsetuntoa ollenkaan. XD

Se on niin tuskaa mennä johonkin kauppaan ja yrittää ettiä sopivat liivit, siksi en tee sitä ikinä koskaa milloinkaan. Mutta tänään menin ja ahdistuin. XD Kolmesta eri kaupasta katoin kaikki vitun hyllyt läpi ja vietin siellä aikaa melkein kaks tuntia yhteensä ja vikasta kaupasta löysin sitten kelpuutettavat. Tosin nekin on ihan kauheat ja väri ei ole todellakaan mikään hemaisevin, mutta yhyy, ei niitä kukaan nää ellei tuu stalkkaamaan. XD

Mä tarvitsen joskus jonkun avustamaan mua alusvaateostoksissa, ihan oikeasti. Pitää mennä ihan johonkin alan liikkeeseen ja pyytää joku auttamaan, mun elämästä ei muuten tuu yhtään mitään enää koskaan. XD

Sain vihdoin karkkia ja nyt oon kauheen iloinen siitä.



Haluan uuden korsetin, mielellään valkoisen. Viekää mut johonki korsettiliikeeseen, okay~?

keskiviikko 4. toukokuuta 2011

A Finnish metal event.

Mitäs tässä kuulkaa, tänään oli Taitaja2011-tapahtuma ja siellä oli älyttömän mukavaa. Mulla oli lähestulkoon koko päivän oikeasti ihan hyvä fiilis, oli äärettömän kivaa tutustua uusiin ihmisiinkin siinä samalla. Sen lisäks näin siellä vanhoja tuttujakin entiseltä asuinpaikkakunnalta ja se oli itseasiassa myös mukavaa, tuntu ihanku aikaa ei olis menny ollenkaan tässä välillä, kun ei olla tavattu, vaikka oikeesti tavattiin viimeeks yli vuos sitten. XD Suvi on silti aina Suvi, yhtä tyhmä ja bimbo ja sekasin ja Carita ei ikinä tuu kasvamaan yhtään enempää, se jää sellaseks tapiks ihan varmasti, vitun vaahtosammutin<3 XD

Ja sitten Suvi kehtas haukkua mua pieneks, kun olin sitä jumalauta kymmenen senttiä ehkä ainakin pidempi vielä kuitenkin. XD Eimutta, ihanaa, muistan sen, miten hauskaa meillä aina oli Punkaharjulla hilluessa ja miten idiootteja juttuja aina tehtiin yhdessä ja ne kaikki kesäyöt, kun nukuttiin Suvin ja näitten rantamökissä ja paleltiin siellä ja mentiin keskellä yötä keräämään sieniä rannasta, koska teki mieli. XD Sitten ihan aamutuimaan vaihdettiin jotku uimiseen sopivat vaatteet ja lähettiin sellasella helvetin isolla renkaalla matkaamaan järvelle ja mentiinki aina hurjat sata metriä lahden keskellä olevalle saarelle lol. XD Siellä myös leikittiin talvisin kaikkee hienoa, mm. intiaaneja ja minä sytytin sinne monesti nuotionkin jee. XD

Uusia ihmisiäkin siis tapasimme joo, kuten sanoinkin. Sillee vähän enemmän tutustuin ehkä siihen yhteen elektropoppityttöön, jonka nimi oli kai Oona ja sitten elektropoppi/Bring Me The Horizon-poikaan, joka oli nimeltään Sami. Jostain syystä ne kukaan ei ees pitäny mua outona, vaikka pälätipäläti koko ajan kävi suu ja juttujen taso oli jotain todella leimiä, mm. analysoin ihmisiä ja arvasinkin oikeasti muutaman ihmisen musiikkimausta osan oikein!

Ja herranjumala olin saanut kauniin sähköpostiviestin yöllä~ Aamulla olin ihan alkjföldsf, kun heräsin, mutta sitten Mail ilmoitti, että oli tullut viesti ja sitä kun aloin lukea, niin eipä kyllä siinä enää paljoa väsyttäny. XD Itseasiassa olin paljon virkeempi kun yleensä aamusin ja sain itteni lähtövalmiiks nopeesti huolimatta siitä, että sähläsin aluks vaatteiden kanssa ja vaihdoin paitaakin varmaan kolme kertaa tyyliin, sukista puhumattakaan. Lopulta kuitenkin päädyin mun Phantasmagoria-paitaan, joka on niin vitun heviuskottava, että huhhuh ja punamustiin säärystinjuttuihin, joille en tiedä kunnollista nimeä.

Fysiikan tunnitkin oli tänään jostain syystä ihan jees, kun puhuttiin ydinfysiikasta! En tajua miksi tänään opettaja, jonka nimeä en nyt kunnianloukkauksen pelossa mainitse!, oli jotenkin niin helposti kuunneltava eikä ees onnistunu ärsyttämään mua muutenku pariin otteeseen ja onnistu vielä selittämään niitä asioita ihan mielenkiinnostuttavasti.

Tai ehkäpä mua vaan kiinosti siinä se, että gammasäteilyllä voi tappaa ihmisiä ja sitten nauratti. XD Mutta joo, nää ionisoivat säteilyt on mielenkiintoisia kyllä, haluan muuten uuden korsetin ihan näin btw, kun tuli mieleen siitä, että beetasäteilyn pystyy estämään melko paksulla alumiinilevyllä.

Kaiken tämän lisäksi kävin sitten vielä Taitajapaskan jälkeen syömässä Hesellä ja olen vieläkin ihan täynnä siitä. Lisäksi olin aivan kauhistuttavan pahis ja otin sieltä mukaani grillimaustetta, koska se on hyvää jee.

Ja mulla on kauhean vaikea päätös nyt edessäni; mennäkö Tuskaan vai eikö mennä? Koska siis jumalauta siellä on niiin kovia nimiä, joiden näkemistä oon odottanu jo joskus kuutosella ja nyt olis mahdollisuus, äitikin päästäis mut sinne ja vielä yksin! Mutta pitää nyt tätä miettiä tarkkaan ja tutkiskella tilannetta hiukan, erityisesti rahatilannetta, koska varmaan joudun kustantamaan lipusta osan itse. XD



If you've got mood swings and you know it, clap your hands!

sunnuntai 1. toukokuuta 2011

nmbr28&29&30

Päivä 1: kuva jostain söpöstä
Päivä 2: kuva jostain kesäisestä
Päivä 3: unelmien miehestäsi / naisestasi
Päivä 4: kuva jostain, mitä haluaisit tehdä
Päivä 5: kuva jostain, mistä pidät
Päivä 6: kuva unelmalomastasi
Päivä 7: kuva jostain herkullisesta
Päivä 8: kuva jostain rakkaasta asiastasi
Päivä 9: kuva henkilöstä, jota ihailet
Päivä 10: kuva lempiharrastuksestasi
Päivä 11: kuva jostain, mitä inhoat
Päivä 12: kuva kaveristasi / kavereistasi
Päivä 13: kenet haluaisit nähdä
Päivä 14: kuva parhaasta elokuvasta
Päivä 15: kuva lempipaikastasi
Päivä 16: kuva, joka saa sinut hymyilemään
Päivä 17: kuva lempijuomastasi
Päivä 18: kuva suosikkihymiöstäsi
Päivä 19: kuva puhelimestasi
Päivä 20: kuva onnellisesta muistosta
Päivä 21: kuva tuskallisesta muistosta
Päivä 22: kuva jostain, mitä teet joka päivä
Päivä 23: kuva jostain, mitä haluaist tehdä ennen kuolemaasi
Päivä 24: kuva jostain, mitä olet menettänyt
Päivä 25: kuva, joka tekee sinut vihaiseksi
Päivä 26: kuva, joka tekee sinut surulliseksi
Päivä 27: kuva siitä, mitä haluat tehdä
Päivä 28: kuva suosikkisoittimestasi
Päivä 29: kuva siitä, minne haluaisit mennä
Päivä 30: kuva itsestäsi




No sello. XD En aluks oikein osannu valita näista jousisoittimista, koska se perus viulukin on ihana ja herranjumala kontrabasso, mutta sit päätin ottaa näitten kaikkien välimuodon ja tunkea sellon siihen. XD Koska klassinen musiikki on hyvää ja jousien ääni on kaunis.



Torreblanca train station, koska vaan haluan sinne. Se tarkottais, että olisin Espanjassa, lähellä entistä taloa ja lähellä koulua ja voisin palata. Lol angst oon tyhmä.



No en jaksanu hienompaa kuvaa etsiä ja meikittömänä en aio esiintyä. XD Sellaiset ovat hiukseni tällä hetkellä<3

Nyt iskee paniikki, että miten käy tän blogin päivityksen, kun tääkin paska loppui, mutta ehkäpä mä saan sitten nyt paremmin tänne höpöteltyä ittekseni jotain, kun ei oo tätä juttua~

torstai 28. huhtikuuta 2011

nmbr27

Päivä 1: kuva jostain söpöstä
Päivä 2: kuva jostain kesäisestä
Päivä 3: unelmien miehestäsi / naisestasi
Päivä 4: kuva jostain, mitä haluaisit tehdä
Päivä 5: kuva jostain, mistä pidät
Päivä 6: kuva unelmalomastasi
Päivä 7: kuva jostain herkullisesta
Päivä 8: kuva jostain rakkaasta asiastasi
Päivä 9: kuva henkilöstä, jota ihailet
Päivä 10: kuva lempiharrastuksestasi
Päivä 11: kuva jostain, mitä inhoat
Päivä 12: kuva kaveristasi / kavereistasi
Päivä 13: kenet haluaisit nähdä
Päivä 14: kuva parhaasta elokuvasta
Päivä 15: kuva lempipaikastasi
Päivä 16: kuva, joka saa sinut hymyilemään
Päivä 17: kuva lempijuomastasi
Päivä 18: kuva suosikkihymiöstäsi
Päivä 19: kuva puhelimestasi
Päivä 20: kuva onnellisesta muistosta
Päivä 21: kuva tuskallisesta muistosta
Päivä 22: kuva jostain, mitä teet joka päivä
Päivä 23: kuva jostain, mitä haluaist tehdä ennen kuolemaasi
Päivä 24: kuva jostain, mitä olet menettänyt
Päivä 25: kuva, joka tekee sinut vihaiseksi
Päivä 26: kuva, joka tekee sinut surulliseksi
Päivä 27: kuva siitä, mitä haluat tehdä

Lol tällanen samanlainen oli jo aiemminkin, mutta vaan eri sanamuodossa hu0h, kuolis tämäki paska. XD

Joten en taida tähän nyt kiireessäni mitään kuvaa etsiä, kun kuitenkin on tällainen samantapainen jo olemassa lol~ Miettikääpä vaan ihan keskenänne, että mitä haluan tehdä. ö__ö

Päivä 28: kuva suosikkisoittimestasi
Päivä 29: kuva siitä, minne haluaisit mennä
Päivä 30: kuva itsestäsi

keskiviikko 27. huhtikuuta 2011

nmbr26

Päivä 1: kuva jostain söpöstä
Päivä 2: kuva jostain kesäisestä
Päivä 3: unelmien miehestäsi / naisestasi
Päivä 4: kuva jostain, mitä haluaisit tehdä
Päivä 5: kuva jostain, mistä pidät
Päivä 6: kuva unelmalomastasi
Päivä 7: kuva jostain herkullisesta
Päivä 8: kuva jostain rakkaasta asiastasi
Päivä 9: kuva henkilöstä, jota ihailet
Päivä 10: kuva lempiharrastuksestasi
Päivä 11: kuva jostain, mitä inhoat
Päivä 12: kuva kaveristasi / kavereistasi
Päivä 13: kenet haluaisit nähdä
Päivä 14: kuva parhaasta elokuvasta
Päivä 15: kuva lempipaikastasi
Päivä 16: kuva, joka saa sinut hymyilemään
Päivä 17: kuva lempijuomastasi
Päivä 18: kuva suosikkihymiöstäsi
Päivä 19: kuva puhelimestasi
Päivä 20: kuva onnellisesta muistosta
Päivä 21: kuva tuskallisesta muistosta
Päivä 22: kuva jostain, mitä teet joka päivä
Päivä 23: kuva jostain, mitä haluaist tehdä ennen kuolemaasi
Päivä 24: kuva jostain, mitä olet menettänyt
Päivä 25: kuva, joka tekee sinut vihaiseksi
Päivä 26: kuva, joka tekee sinut surulliseksi

No angst en haluais ettiä edes tällasta kuvaa, kun muutenkin on niin paska fiilis koko ajan, vaikkei kuitenkaan ihan koko aikaa, kun harvoina tiettyinä hetkinä on ihan mukavaa.



Toi kuva vaan alkaa pelottaa ja ahdistaa ja sit tulee paska fiilis, joten siinä se sit vaikka on. The purple triangle of concentration camps, used to recognize the victims who were Bible Students.

Päivä 27: kuva siitä, mitä haluat tehdä
Päivä 28: kuva suosikkisoittimestasi
Päivä 29: kuva siitä, minne haluaisit mennä
Päivä 30: kuva itsestäsi

tiistai 26. huhtikuuta 2011

nmbr25

Päivä 1: kuva jostain söpöstä
Päivä 2: kuva jostain kesäisestä
Päivä 3: unelmien miehestäsi / naisestasi
Päivä 4: kuva jostain, mitä haluaisit tehdä
Päivä 5: kuva jostain, mistä pidät
Päivä 6: kuva unelmalomastasi
Päivä 7: kuva jostain herkullisesta
Päivä 8: kuva jostain rakkaasta asiastasi
Päivä 9: kuva henkilöstä, jota ihailet
Päivä 10: kuva lempiharrastuksestasi
Päivä 11: kuva jostain, mitä inhoat
Päivä 12: kuva kaveristasi / kavereistasi
Päivä 13: kenet haluaisit nähdä
Päivä 14: kuva parhaasta elokuvasta
Päivä 15: kuva lempipaikastasi
Päivä 16: kuva, joka saa sinut hymyilemään
Päivä 17: kuva lempijuomastasi
Päivä 18: kuva suosikkihymiöstäsi
Päivä 19: kuva puhelimestasi
Päivä 20: kuva onnellisesta muistosta
Päivä 21: kuva tuskallisesta muistosta
Päivä 22: kuva jostain, mitä teet joka päivä
Päivä 23: kuva jostain, mitä haluaist tehdä ennen kuolemaasi
Päivä 24: kuva jostain, mitä olet menettänyt
Päivä 25: kuva, joka tekee sinut vihaiseksi

En tiiä mitä tähän oikein pitäis laittaa, koska voisin laittaa vaikka mitä ja parhaiten tähän sopis tunkea eri ihmisten naamoja, mutta asd. XD

En kyllä jaksa tähän etsiä mitään kuvaa nyt tällä hetkellä enää, kun oon jo tunnin yrittäny penkoa kuvatiedostoja, mutta en löydä lol.

Päivä 26: kuva, joka tekee sinut surulliseksi
Päivä 27: kuva siitä, mitä haluat tehdä
Päivä 28: kuva suosikkisoittimestasi
Päivä 29: kuva siitä, minne haluaisit mennä
Päivä 30: kuva itsestäsi

maanantai 25. huhtikuuta 2011

nmbr23&24

Päivä 1: kuva jostain söpöstä
Päivä 2: kuva jostain kesäisestä
Päivä 3: unelmien miehestäsi / naisestasi
Päivä 4: kuva jostain, mitä haluaisit tehdä
Päivä 5: kuva jostain, mistä pidät
Päivä 6: kuva unelmalomastasi
Päivä 7: kuva jostain herkullisesta
Päivä 8: kuva jostain rakkaasta asiastasi
Päivä 9: kuva henkilöstä, jota ihailet
Päivä 10: kuva lempiharrastuksestasi
Päivä 11: kuva jostain, mitä inhoat
Päivä 12: kuva kaveristasi / kavereistasi
Päivä 13: kenet haluaisit nähdä
Päivä 14: kuva parhaasta elokuvasta
Päivä 15: kuva lempipaikastasi
Päivä 16: kuva, joka saa sinut hymyilemään
Päivä 17: kuva lempijuomastasi
Päivä 18: kuva suosikkihymiöstäsi
Päivä 19: kuva puhelimestasi
Päivä 20: kuva onnellisesta muistosta
Päivä 21: kuva tuskallisesta muistosta
Päivä 22: kuva jostain, mitä teet joka päivä
Päivä 23: kuva jostain, mitä haluaist tehdä ennen kuolemaasi
Päivä 24: kuva jostain, mitä olet menettänyt




Tässä kiteytyy nyt kaksi asiaa; haluan lapsen ja haluan vielä tavata ja olla lähellä. Enempää en sitten sano.



Noniin, tässäkin on tavallaan kaks asiaa, mutta toinen niistä on oleellisempi; en osaa enää soittaa kitaraa. Se toinen asia on se, että mullei oo enää kitaraa, mutta niin, enemmän vituttaa se, etten osaa soittaa. Ennen osasin vähän paremmin, mutta en sillonkaan hyvin. Salaa harjottelin soittamaan Slayerin Raining Bloodin kokonaan ja se olikin sitte ainut, jonka osasin kunnolla soittaa, mutta en osaa enää, en edes alkupaskaa lol. >__< Se siitä sitten, ei musta muusikkoa kai ikinä pitänykkään tulla.

Päivä 25: kuva, joka tekee sinut vihaiseksi
Päivä 26: kuva, joka tekee sinut surulliseksi
Päivä 27: kuva siitä, mitä haluat tehdä
Päivä 28: kuva suosikkisoittimestasi
Päivä 29: kuva siitä, minne haluaisit mennä
Päivä 30: kuva itsestäsi

lauantai 23. huhtikuuta 2011

nmbr22

Päivä 1: kuva jostain söpöstä
Päivä 2: kuva jostain kesäisestä
Päivä 3: unelmien miehestäsi / naisestasi
Päivä 4: kuva jostain, mitä haluaisit tehdä
Päivä 5: kuva jostain, mistä pidät
Päivä 6: kuva unelmalomastasi
Päivä 7: kuva jostain herkullisesta
Päivä 8: kuva jostain rakkaasta asiastasi
Päivä 9: kuva henkilöstä, jota ihailet
Päivä 10: kuva lempiharrastuksestasi
Päivä 11: kuva jostain, mitä inhoat
Päivä 12: kuva kaveristasi / kavereistasi
Päivä 13: kenet haluaisit nähdä
Päivä 14: kuva parhaasta elokuvasta
Päivä 15: kuva lempipaikastasi
Päivä 16: kuva, joka saa sinut hymyilemään
Päivä 17: kuva lempijuomastasi
Päivä 18: kuva suosikkihymiöstäsi
Päivä 19: kuva puhelimestasi
Päivä 20: kuva onnellisesta muistosta
Päivä 21: kuva tuskallisesta muistosta
Päivä 22: kuva jostain, mitä teet joka päivä



Vaikka mulla onkin joka viikko kaks tietokoneetonta päivää, niin voin silti rehellisesti sanoa, että datailen silti sillonkin, ei mua koneelta pois saa. XD

Erityisen hienoa, että mulla on loppunu hiusväri ja joudun kulkemaan ihan kulahtaneilla hiuksissa tuolla ulkona jee♥ >__<

Päivä 23: kuva jostain, mitä haluaist tehdä ennen kuolemaasi
Päivä 24: kuva jostain, mitä olet menettänyt
Päivä 25: kuva, joka tekee sinut vihaiseksi
Päivä 26: kuva, joka tekee sinut surulliseksi
Päivä 27: kuva siitä, mitä haluat tehdä
Päivä 28: kuva suosikkisoittimestasi
Päivä 29: kuva siitä, minne haluaisit mennä
Päivä 30: kuva itsestäsi

perjantai 22. huhtikuuta 2011

nmbr21

Päivä 1: kuva jostain söpöstä
Päivä 2: kuva jostain kesäisestä
Päivä 3: unelmien miehestäsi / naisestasi
Päivä 4: kuva jostain, mitä haluaisit tehdä
Päivä 5: kuva jostain, mistä pidät
Päivä 6: kuva unelmalomastasi
Päivä 7: kuva jostain herkullisesta
Päivä 8: kuva jostain rakkaasta asiastasi
Päivä 9: kuva henkilöstä, jota ihailet
Päivä 10: kuva lempiharrastuksestasi
Päivä 11: kuva jostain, mitä inhoat
Päivä 12: kuva kaveristasi / kavereistasi
Päivä 13: kenet haluaisit nähdä
Päivä 14: kuva parhaasta elokuvasta
Päivä 15: kuva lempipaikastasi
Päivä 16: kuva, joka saa sinut hymyilemään
Päivä 17: kuva lempijuomastasi
Päivä 18: kuva suosikkihymiöstäsi
Päivä 19: kuva puhelimestasi
Päivä 20: kuva onnellisesta muistosta
Päivä 21: kuva tuskallisesta muistosta



Sorry, mutta mulla ei ole kuvaa siitä kun oltiin lähdössä Torreblancan asemalta. Mutta kuitenkin joo, se on kuva junan kyljestä, jolla mentiin Madridista Pariisiin 18. joulukuuta harvinaisen paskoilla fiiliksillä. Sitäpä siis ja en muuten ala kirjottamaan yhtään enempää, ettei tule paska fiilis taas. Vittukun pitikin olla sillon saldo loppu♥

Päivä 22: kuva jostain, mitä teet joka päivä
Päivä 23: kuva jostain, mitä haluaist tehdä ennen kuolemaasi
Päivä 24: kuva jostain, mitä olet menettänyt
Päivä 25: kuva, joka tekee sinut vihaiseksi
Päivä 26: kuva, joka tekee sinut surulliseksi
Päivä 27: kuva siitä, mitä haluat tehdä
Päivä 28: kuva suosikkisoittimestasi
Päivä 29: kuva siitä, minne haluaisit mennä
Päivä 30: kuva itsestäsi